Part 9 : First day of difference

Pistävän puhdas haju riistää minulta pimeän rauhan. Silmäluomeni tuntuvat raskailta ja rähmäisiltä, aivan kuin olisin nukkunut viikon. Nostan käden silmäluomelleni hieroakseni silmän kerrallaan auki. Jokin kuitenkin nipistää kämmenselkääni ja joudun pinnistämään silmäni auki ilman auttavaa kättä. Kirkas ja valkea huone laukaisee silmien kautta päänsäryn, kurtistelen kulmiani yrittäen kesyttää silmäni valolle. Hetken räpyttelyn jälkeen huomaan olevani jossain aivan muualla kuin eristyksessä. Nousen istumaan, huomaan letkuja sängyn ja minun ympärilläni. Revin tippaletkun irti kämmenselästäni ja kaksi suuni kautta menevää letkua. Yskien ja yökkien saan letkut pois sisältäni, veden valuessa poskiani pitkin leualleni ja siitä epäilyttävästi sairaalakaavulta muistuttavalle asulleni. Päässäni pyörii hieman, eikä se helpota noustuani sängystä pois. Joudun ottamaan seinästä tukea ja auon silmiäni yrittäen pysyä tajuissani. Hengitän syvään, se tosin sattuu johtuen pois repimistäni letkuista, jotka ilmeisesti vahingoittivat kudosta. Huoneen seinällä on ikkuna, koetan hoiperrellen päästä sen luo. Horjahdan kuitenkin sairaalasängyn vierellä olevalle tuolille. Istun siinä tovin jos toisenkin selvitellen päätäni. Vilkaisen päällä olevaa televisiota huoneen vastapäisellä seinällä, on uutisten aika. Hämmennys valtaa pääkoppani, kun päivän uutisotsikoissa lukee vartijoiden pahoinpidelleen vangin lähellä sijaitsevassa vankilassa. En jää katselemaan televisiota, tartun tuolin selkänojasta kiinni ja heitän sen ikkunan läpi. Lasinsirpaleet lentävät alas toisesta kerroksesta.

Tuuli tarttuu asuuni ja paljastaa vartaloni lähes kokonaan, alusvaatteeni peittävät onneksi alueet joita en haluaisikaan esitellä. Seison varpaillani ikkunalaudalla, sen alla on puskia ja pari puuta. Paloportaat sijaitsevat liian kaukana minusta, joudun siis hyppäämään. Laskeudun istumaan ikkunalaudalle, käännän ja valutan itseni roikkumaan käsieni varassa. Heilutan vartaloani kauemmas seinästä ja päästän irti. Sydämeni lyö yhden ylimääräisen kerran, vaikkei toisesta kerroksesta olekaan kovin pitkä matka maahan. Osun maahan hieman kolhien itseäni pensaisiin ja puuhun. Istun maassa miettien mihin seuraavaksi. Tällä asulla herätän huomiota enemmän kuin kirkkaisiin väreihin sonnustautunut paraati myrskyn keskellä. Nousen pensaiden keskeltä ja katselen ympärilleni, josko kaduilla ei kulkisi paljoa ihmisiä. Pari jalankulkijaa ja muutama auto ovat huomaamani liikenne tässä minulle tuntemattomassa kaupungissa. Lähden kevyesti hölkkäämään ja silmä tarkkana haen paikkaa, josta voisin saada vaatteita työtä vastaan. Kymmenisen minuutin jälkeen saavun paikalliselle ränsistyneelle kapakalle. Astun varoen sisään tiu'un kilahtaessa.

Istun baarijakkaralla tiskin edessä odottaen baarimikon tulevan kohdalleni. Tiskin edessä istuu pari juoppoa ja parin erillisen pöydän ääressä istuu surumielisen näköisiä miehiä. Yllättävän paljon asiakkaita vaikka on keskipäivä. Baarimikko katsoo minua varuillaan ja kysyy mitä haluan. Kerron tarvitsevani vaatteita ja voivani tehdä töitä niiden eteen. Risupartainen ja kaljamahainen baarimikko kutsuu kuivettuneen näköisen naisen ja kertoo tälle asiani. Tummat silmäpussit omaava alipainoinen nainen mussuttaa purukumia suu auki ja pyytää minut takahuoneeseen.
"Sä saat lainata täältä mitä kuteita vaan ja ehostaa ittees peilin edessä niin kauan kun vaan haluat, kunhan sit tarjoilet näille lusmuille mitä ne haluaa. Annat niiden sit kans kouria jos ne haluaa, sulla kun näyttää tota kurvia olevan", nainen kertoo narisevalla äänellään yskien välillä räkäisesti ja voivotellen tupakkayskäänsä. Nainen jättää minut yksin huoneeseen. Löydän mukavat, mutta asianmukaiset vaatteet. Harjaan hiukseni tarkasti ja kiedon ne nutturalle. Ne ovatkin yllättävän puhtaan oloiset, kenties joku hoitaja on niitä pessyt sinä aikana kun olen ollut tajuttomana. Laitan myös hieman ripsiväriä, jotten näyttäisi aivan nuupahtaneelta. Pyyhkäisen vielä pari hiusta kasvoiltani ja olen valmis.

Saan pienen essun jonka solmin lanteilleni, kuten toinen nainenkin on tehnyt. Nainen ja baarimikko selittävät kaiken tehtäviini kuuluvat asiat. Huomaan strippitangon kapakan toisessa osassa ja kysyn siitä.
"Iltasin täällä stripataan, jos ei saada strippareita, ei saada asiakkaita. Eli jotkut tarjoilijatkin joutuu välillä viihdyttämään näitä miehiä. Mut sun ei tartte jos et halua, ainakaan vielä ei tarvii. Täksi illaksi on tulossa pari tanssijaa. Voidaan sun työvuoron päätyttyä tehdä työsopimuskin, tänne kun ei kovin moni halua töihin, niin ei tässä tarvita mitään suosituksia tai haastatteluja", baarimikko selittää ja rapsuttaa välillä kaljamahaansa. Hän näyttää lempeältä risupartansa keskellä. Nyökkään ja levitän suutani pieneen hymyyn. Baariin astuu uusi asiakas ja työt alkavat. Mies istuu ikkunan lähellä sijaitsevan pöydän ääreen, otan tiskiltä vihon tapaisen ja kuulakärkikynän ja kävelen reippaasti miehen luo.
"Tuoppi", matalaääninen mies tokaisee ennen kuin ehdin kysyä mitään.
"Ja tuleeko muuta?" kysyn kirjattuani yhden yksinäisen kaljan ylös. Mies nostaa katseensa pöydästä ja katselee minua.
"Oot uus täällä", hän sanoo. Nyökkään nopeasti ja katson miestä silmiin. Hän sanoo ettei tarvitse muuta. Käyn pyytämässä baarimikolta tuopin ja vien sen miehelle samalla ottaen maksun vastaan.

Asiakkaat lisääntyvät iltaa kohden. Olen juuri tarjoilemassa pariskunnalle, kun huomaan kahden poliisin astelevan kohti baaria. Tarraan työtoveriani käsivarresta ja vedän hänet mukanani baarimikon luo.
"Jos noi poliisit kysyy mua, te ette oo nähnykään mua", kuiskaan ja poistun nopeasti takahuoneeseen. Jätän oven raolleen, jotta kuulisin keskustelun. Kuulen baarimikon pyytävän poliiseja jättämään asiakkaat rauhaan ja kysymään tältä jos on asiaa. Poliisit kertovat etsivän sairaalasta paennutta vankia, joka oli sairaalassa pahoinpidellyksi tulemisen vuoksi. He sanovat vangin olevan mielisairas murhaaja ja käskevät varomaan vankia. Baarimikko kertoo ymmärtävänsä ja pyytää poliiseja poistumaan, jotteivät he aiheuta sekasortoa kapakassa. Valmistaudun henkisesti kohtaamaan työtoverini, se tulee olemaan haasteellista. Astelen varoen takahuoneesta. Baarimikko katsoo minua hetken ilmekään värähtämättä.
"No, tehdäänkö se työsopimus?" hän kysyy kovaan ääneen ja hymyilee. Häkellyn ja nyökkään hymyillen aidommin kuin koskaan.

Istumme takahuoneessa täyttämässä papereita. Kerron yhteystietoni, tosin puhelinnumero ja osoite jää epäselväksi. Toivon hartaasti etteivät poliisit saa työsopimusta käsiinsä, siten he löytävät minut ja vangitsevat baarimikon poliisille valehtelusta.
"Sä voit yöpyä täällä, sulla on aikaa nukkua kolmesta kuuteen, ellet sitten nuku korvatulppien kera sillon kun täällä on vielä porukkaa. Ruokailemassa voit käydä tossa naapurikuppilassa", mies kertoo rauhallisesti samalla laittaen papereita kansioon. En voi uskoa, että olen vapaa jälleen. Joudun pelkäämään poliiseja alituiseen, en halua takaisin vankilaan.
"Ootko sä valmis joutumaan vankilaan jos mut löydetään täältä?" kysyn hiljaa mieheltä.
"Jaa-a. Kai se on sitten mentävä jos kutsu käy. Puhumalla selviän sieltä pois alta aikayksikön, mutta sua mä en enää sen jälkeen voi pelastaa", hän sanoo mietittyään hetken ensin. Kiitän miestä ja katselen oven raosta ensimmäisen stripparin lämmittelyä. Huokaisen hieman ja hymyilen. Onnellisuuden tunne huokuu vartaloni jokaisen pienenkin hermon läpi. Baarimikko on lähdössä takahuoneesta takaisin töihin, kun keskeytän hänen matkansa.
"Haluaisin sittenkin tanssia", älähdän istuen tuolilla yrittäen näyttää mahdollisimman viattomalta.

Vatsassani on perhosia. En ole koskaan pitänyt vartalostani ja nyt olen esittelemässä sitä ventovieraille. Ehkei tämä ole hyvä idea, mutta haluan vain pitää hauskaa. Varmistan vielä viimeisen kerran teippien pysyvän paikoillaan, etteivät katsojat näe kaikkea. Katson itseäni peilistä, hiukset on laitettu, kasvot meikattu ja karvat ajeltu. Vaatteet eivät ole aivan tyköistuvat, mutteihän sillä ole väliä, heitän ne pois kuitenkin. Ohjelman vetäjä toivottaa minut tervetulleeksi lavalle. Nousen rappuja kymmenen sentin koroilla ja nuori komean vartalon omaava mies ojentaa auttavan kätensä jotta pääsen ehjin jaloin lavalle. Tartun tankoon ja vedän syvään henkeä. Musiikki alkaa soida. Improvisoin liikkeitä ja yritän olla antamatta liikaa liian nopeasti. En kuitenkaan pidä musiikista, joudun pyytämään uutta kappaletta. Suljen silmäni ja odotan musiikin alkavan. Raskas kitarariffi päästää kappaleen lentoon, minun ei tarvitse miettiä mitä teen tai miten. Lantioni liikkuu sulavasti musiikin tahtiin, pitkät hiukseni heiluvat ja vaatekappale kerrallaan lentää yleisöön. Pyörin tangon ympärillä, tanssin. Tunnen eläväni jälleen. Yleisö hurraa ja vislaa, ilman kosteus saa ihoni kimaltamaan ja käytän sitä hyväkseni. Sivelen ihoa käsillä samalla tanssien. Kappale alkaa olla lopuillaan ja annan kaikkeni. Olen alasti lavalla, pelkät teipit peittämässä alapäätäni ja rintojani. Musiikki loppuu, seison tangon edessä ja nauran hengästyneenä. Nuori mies astuu lavalle ja käskee yleisön antamaan aplodeja. Yhtäkkiä tämä nostaa minut syliinsä ja kantaa pois lavalta, en voi muuta kuin nauraa ja saman tekee hän.
"Kiusataan vähän noita puutteessa olevia ukkoja", hän sanoo kun saavumme takahuoneeseen. Hän kertoo kuuman kylvyn irrottavan teipit helpommin aremmista paikoista. Kiitän miestä ja tämä poistuu takaisin lavalle. Minulla oli hauskaa. Todella hauskaa.

Part 8 : Losing control

Tukahdutat itsesi, ämmä. 

Heijaan vartaloani edestakaisin. Viiltävä kipu ohimossa saa kroppani tärisemään ja hikoilemaan. Painan jalkojani kovemmin rintaani vasten roikottaen päätäni kaulani ojentuessa kaarelle, saatan tuntea kuinka aataminomena litistyy kireän ihoni voimasta. Hikipisara valuu otsaltani ja tipahtaa jo muutenkin kostealle lakanalle. Huomaan hengittäväni kovaäänisesti ja nostan pääni avaten silmäni samalla kun nielaisen. Vartija kävelee sellini ohi ja koetan käyttäytyä mahdollisimman normaalisti. En saa tärinää loppumaan. Oikeastaan oloni on virkeämpi kuin aikoihin, tuntuu kuin päässäni kulkisi veri joka on ollut kauan estyneenä virtaamaan sinne asti. Ajatukseni kulkee, en ole enää sumun peitossa, tajuan mitä tapahtuu. Aatteeni ovat kirkkaita ja selviä.

Olen ollut pari viikkoa syömättä lääkkeitäni. Nielaisen pillerit normaaliin tapaan, mutten juo vettä lainkaan. Kun olen alueella, jossa ei ole muita, työnnän sormet kurkkuuni, pysäytän pillereiden matkan mahalaukkuuni ja yökkään ne lattialle. Ne eivät ehdi pitkälle ruokatorvesta ilman vettä. Sen jälkeen noukin ne ja piilotan varmaan talteen, kerrossängyn jalan alle. Huokaisen ja nousen täristen jaloittelemaan. Vaikka rastatyttö osoittaakin kiinnostusta minua kohtaan, olen silti yksinäinen. Keskustelen kymmenien ihmisien kanssa päivittäin, mutten uskalla päästää ketään lähelleni. Pelkään minua satutettavan jälleen, jos olen yhtään läheisempi kenenkään kanssa. Jokainen minua satuttanut on päässyt liian helpolla. Kaikki heistä olisi ansainnut rangaistuksen, ei pääsyä ongelmista. Kadun tekosiani, sehän on selvää, mutten voi kuvitella että olisin antanut asioiden olla. Nyt kun tarkemmin ajattelen, olisin kiduttanut heitä.

Sellien ovet avautuvat ja on aika viettää aikaa muiden vankien kanssa. Ennen kuin pääsen yhteistilaan, huomaan erään vartijoista kaatavan rastatytön lattialle ja laittaen tälle käsiraudat. Yksi asia lääkkeiden mukana on kadonnut, harkintakykyni. Juoksen pitkin askelein päin vartijaa, joka kaatuu kyljelleen. Rastatyttö nousee vaikean näköisesti lattialta ja pinkoo nopeaan juoksuun väistellen vartijoita jotka yrittävät ottaa tätä kiinni. Allani oleva mies kääntyy selälleen yrittäen pitää käsistäni kiinni. Pian huomaankin hakkaavani miestä, nyrkkini rusentavat hieman kasvojen luita, rystyseni aukeavat ja vuotavat verta. Tunnen adrenaliinin jälleen veressäni, alan karjua hampaideni välistä vetäen huulet niiden edestä. Huomaan kahden miehen kantaen rastatyttöä käsivarsista tämän rimpuillessa ja kieltäytyessä kävelemään. Nousen miehen yltä ja lähden kohti tuttuani retuuttavia vartijoita. En ehdi pitkällekään, kun huomaamattani silmilleni suihkutetaan pippurisumutetta ja minut kampataan maahan vatsalleni.

Olen eristyksessä. Tällä kertaa pakkopaita vedettiin entistä tiukemmalle, ylävartaloani särkee. Säryn lisäksi en näe vieläkään kunnolla, silmistäni valuu vettä. En voi edes pyyhkiä silmiäni, kirvely on sietämätön. Joku astuu huoneeseen, en erota onko tämä mies vai nainen. Huomaan raajan kurottavan olkapäälleni, se painaa minut kyljelleen lattialle. Hahmo ei tullut yksin, näen jalat noin kymmenen sentin päässä silmistäni. Edessäni oleva hahmo painaa pääni lattiaan kiinni ja toinen heistä istuu päälleni painaen kättäni kylkeäni vasten. Tunnen piikin tunkeutuvan ihoni läpi ja kuinka sisälleni laitetaan jälleen ainetta, joka ei sinne kuulu.
"Pitäisköhän tätä vähän kurittaa", miesääni päälläni sanoo toiselle, joka nousee laittamaan oven kiinni. Näköni sumenee entisestään, mutta huomaan ettei raajani tottele minua. En pysty liikkumaan. Päältäni noustaan, mutta huomaan hahmojen yhä olevan huoneessa. En erota enää mitään, minun on pakko sulkea silmäni. Kuulen jonkun vetävän terävästi henkeä hampaidensa välistä ja jonkin halkovan ilmavirtaa. Se jokin iskee vatsaani, vartaloni kouristuu. Kipu on sietämätön, muttei ole mitään verrattuna seuraaviin iskuihin.

Raotan silmiäni, ne eivät aukea kunnolla. Näen kuitenkin selvästi, huone ei ole kauttaaltaan valkea niinkuin sen kuuluisi olla. Näen verta, paljon verta. Hievahdan hieman, se laukaisee kivun koko kropassani. Se saa minut voimaan pahoin, nousen vaivalloisesti istumaan. Alavartaloni on paljas, housuni ovat parin metrin päässä minusta. Huono vointini pahenee, sylkäisen lattialle. Lisää verta. Hivuttaudun huoneen puhtaimpaan nurkkaan, vartalostani jää verijana. Menetin ilmeisesti tajuntani, joka kiihotti vartijoita sen verran, että edes jompikumpi raiskasi minut. Vartaloani särkee kauttaaltaan, ummistan silmäni. Kuulen oven avautuvan ja jonkin tipahtavan lattialle. Matalaääninen nainen huutaa apua. Koetan avata silmäni, mutta päässäni pimenee tyystin. En tiedä mitä minulle tehdään, mitä tapahtuu. Sen tiedän, etten ole suojassa vaaralta. En nyt, enkä koskaan.

Part 7 : Confused

Luomieni läpi paistava aurinko repii silmäni auki. Huomaan sellitoverini istuvan yläsängyssä, muistiini palailee pätkittäin edellinen yö hänen kanssaan. Hän on viikannut vaatteeni sievästi sängyn viereen. Rutistan peittoa vasten rintakehääni samalla kurottaen vaatteita. Pitsiset alusvaatteet ensimmäisenä pukien vilkuilen käytävään ja toivon ettei kukaan sattuisi kulkemaan ohi. Nousen peiton alta ja pujotan pääni t-paidan kaula-aukosta. Sellitoverini laskeutuu hiljaa yläsängystä. Hän näyttää jotenkin poissaolevalta, en saa tolkkua hänen katseestaan. Tilan pienuudesta johtuen, varon koskemasta häntä samalla kun vedän housuja jalkaan. Hänen katseensa johtaa käytävässä olevasta ikkunasta ulos. Käsi puristaa kalteria ja pää painautuu kaltereihin. Lasken käteni hänen olkapäälleen, iho tuntuu kylmältä ja on kananlihalla. Hänen hengityksensä on epätasaista, inahdus. Tutina valtaa sellitoverini vartalon.
"Mä saan mun viimesen aterian tänään", hän henkäisee. Alan voida pahoin, rakastelin kuolemaantuomitun kanssa. Vedän käteni hänen olkapäältään, peräännyn pudistaen päätäni. Kysyn miksi hän makasi kanssani.

Hän rutistaa minua todella kovaa. Istun alasängyssä tuijottaen seinää ja hän anelee anteeksiantoa. Kuinka hän saattoi petkuttaa minut sänkyyn hänen kanssaan, jos hän ei ollut minusta kiinnostunut? Puren huulta ja työnnän hänet pois. Nousen sängyltä ja hän repäisee minua hiuksista, pääni notkahtaa taaksepäin.
"Älä jätä mua, tuu tähän", hän parkuu ja hakkaa patjaa. Vartija tulee oitis sellin ovelle, nyin hiuksiani pois selkäpuoleltani ja katselen sivusilmällä kuinka vartija tarraa sellitoverini käsivarresta vieden tämän sellin ulkopuolelle.
"Pahoittelut, teloituspäivänä ei saa antaa lääkitystä. Voi olla että saat olla yksin sellissä parikin kuukautta", vartija kertoo samalla kun lukitsee sellitoveriani käsirautoihin. Katson häntä vielä silmiin, hänen katseensa on pistävä. Vartija lähtee vetämään häntä pois tämän rimpuillessa ja purskahtaessa itkuun. Kurtistan kulmiani ja siirryn alasänkyyn tuijottamaan lattiaa.

Tuntuu oudolta. Ovatko suhteeni miesten kanssa tyssänneet oikeasti siihen, että pidän naisista? On jotenkin tyhjä olo. En minä kyllä uuteen suhteeseen valmis olisi ollutkaan. Varsinkaan vankilassa. Ehkä kuitenkin aavistin, että nainen teloitettaisiin ihan näinä päivinä ja säälistä makasin hänen kanssaan. Hieron päänahkaani ja rutistan silmäluomeni kiinni. Olen pudonnut kelkasta. En osaa hallita tekemisiäni. Ääni päässäni ei enää kerro mitä tehdä, olisin varmasti hakannut naisen viime yönä hänen lähennellessä minua jos olisin kuullut äänen. Lääkkeet sekoittavat pääni, en kestä tätä. Nousen sängystä ovelle ja huudan vartijaa.
"Millon mä pääsen suihkuun?" kysyn kun vartija on tullut juoksujalkaa ovelle.
"Hyvä kun kysyit, viiden minuutin päästä on tämän osaston suihkuvuoro joka kestää vartin", hän selittää hengästyneenä. Nielaistuaan hän kertoo pyyhkeiden sijaitsevan hyllyssä pukuhuoneessa, josta pääsee suihkuun. Nyökkään ja valmistaudun henkisesti ehkä toiseksi karmivimpaan kokemukseen vankilassa.

Saavun askel askeleelta lähemmäs pyyhehyllyä aakkosjärjestyksessä olevassa jonossa. Minua kuvottaa. Heti jälkeeni tulee nainen, joka iski minulle silmää ruokailussa. Onneksi suihku- ja pukuhuonetiloissa on vartijat. Seuraavaksi oli minun vuoroni ottaa pyyhe ja riisuutua. Olen nopeasti valmis ja jätän pyyhkeen vaatteideni viereen. Kipitän varpaillani kylmästä pukuhuoneesta suihkutilaan. Tila on suuri, suihkut ovat tiiviisti vierekkäin yhdellä seinällä. Huomaan vartijan. Tämä on roteva ja parrakas mieshenkilö joka istuu valkeassa puutarhatuolissa. Kauhukseni jo muutenkin epämiellyttävältä näyttävä vartija pitää kättään housuissaan. Jään suihkutilan ovelle seisomaan. Mies avaa housunnapin ja vetoketjun ja asettuu paremmin istumaan. Oksennus nousee kurkkuuni. Huomatessani seuraavan naisen tulevan ovelle, kävelen kauimmaiselle suihkulle ja alan peseytyä. Tarkkailen vartijaa sivusilmällä, joka katselee naisia vuoronperään ja tyydyttää itseään samalla polttaen savuketta. Peseydyn nopeasti, minun on päästävä pois täältä. Yökin samalla kun kävelen ovelle. Viimeiset metrit joudun juoksemaan, kokkareinen oksennus on aivan pian suussani. Pukuhuoneessa on onneksi roskakori, johon oksennan. Joku nainen tuo pyyhkeeni harteilleni kyykkiessäni roskakorin vieressä.

Selviän kunnialla vankien yhteistilaan. Istun kalpeana sohvalla katsellen televisiosta tulevaa luontodokumenttia. Sohvalle istuu rastapäinen nainen katsoen minua.
"Ootko sä kunnossa?" hän kysäisee ja vilauttaa hammasraudoin varustellun hammasrivistönsä. Nyökkään ja yritän hieman hymyillä. Nainen esittelee itsensä ja kertoo kyseisen vartijan olevan suihkutiloissa vain kerran kuussa ja että suihkussa voi käydä joka toinen päivä. Tulen siis selviytymään ilman oksentamista jos vaan jätän menemättä suihkuun niinä päivinä kun tuhkapartainen vartija on siellä. Nainen kysyy miksi olen vankilassa. Kerron hänelle koko pitkän tarinani. Alan kyllästyä sen kertomiseen vaikka tämä onkin vasta toinen kerta. Nousen sohvalta ikkunan luo. Ulkona on vanha mies ja nainen jotka ovat pukeutuneet mustiin vaatteisiin. Rastapäinen nuori nainen kävelee hiljaa taakseni ja kertoo jonkun pääsevän täältä tänään valkeammille pilville.
"Tiedän", sanon hiljaa ja katson kuinka vanhukset nousevat hitaasti rappusia ovelle. Nainen pyyhkäisee silmäkulmaansa nenäliinalla. Mies sanoo jotain ja silittää naisen selkää. Pyyhkäisen hiukset korvieni taa ja siirryn takaisin valkealle sohvalle. Rastapäinen nainen seuraa minua jälleen. Hän alkaa kertoa aseellisesta ryöstöstä. Tämä puhua pälpättää minkä ehtii. Kuulostaa siltä kuin nainen ylpeilisi. Kun tämä pääsee kertomaan monimutkaisista oikeudenkäynneistä, sähköt räpsähtää ja huoneessaolijat vaikenevat. Alan muistella nyt edesmenneen sellitoverini kertomusta. Minäkin olen murhaaja. Saatan olla seuraava teloitettava. Pakenen selliini ja istun sängyllä koko loppuillan. Kuinka toisen elämä vaikuttaakaan omaan.

Part 6 : Connection

On kulunut kolme päivää eristyksessä. Äänet päässäni ovat kadonneet, mutta sen sijaan koen näköharhoja. Kenties minut yritetään parantaa lääkityksellä. En koe olevani sairas, olen vain kostanut minua satuttaneille ihmisille. Eihän siinä ole mitään väärää.

Selliin saapuu kaksi vartijaa, he kertovat minun pääsevän tavalliseen selliin. Käteni ja kylkeni ovat hellänä kireästä pakkopaidasta, eikä kipu hellitä vartijoiden nostaessa minut käsivarsista seisomaan. Tuntuu kuin opettelisin uudelleen kävelemään, sillä en ole juurikaan liikkunut eristyksessä. Miehet taluttavat minut viereiseen selliin, jossa istuu nainen repaleisissa vaatteissaan. Sellin ovi aukeaa ja minut työnnetään sisään samalla kun miehet ottavat pakkopaitaa yltäni. Äkkiä istunkin luultavimmin minun ikäistä naista vastapäätä parin neliön sellissä.
"Tulit eristyksestä, vai?" nainen kysyy pitkän hiljaisuuden jälkeen. Nyökkään hieman ja yritän kysyä kadonneella äänelläni naisen syytä olla vankilassa. Hän myöntää, ettei haluaisi puhua siitä, mutta kertoo kuitenkin syyn.

"Kyllä mäkin tolla eristyksessä olin sillon. Tyypit baarissa katto mua monttu auki, kun kävelin sisään karjuen kurkku suorana verisessä pyjamassa. En mä sillon tajunnu, että olin tappanu mun pomon ja yritin heti kuristaa sitä baarimikkoa kun se kyseli mitä on tapahtunu. Joku asiakas kuitenkin sai soitettua poliisille ilman että huomasin mitään", hän selittää katsoen koko ajan harmailla silmillään syvälle minun silmiini. Siirryn hänen viereensä istumaan, hänestä huokuu lämpöä. Alan kertoa omaa tarinaani, aloittaen lapsuudesta. Seuraan tarkasti naisen eleitä selityksieni seasta. Hän näyttää kuuntelevan tarkasti ja hakee katsettani jos katson muualle. Keskustelemme vaikka kuinka kauan. Tielle kuitenkin tulee häiriötekijä, sellien tarkastaja. Hiljennymme ja nainen nousee sellin ovelle seisomaan. Nousen hänen viereensä. Sellin ovi aukeaa ja astumme käytävään siksi aikaa, kun vartija tarkastaa sellin.
"Hyvä, voitte mennä syömään", roteva harmaaseen kauluspaitaan pukeutunut mies mörähtää ja osoittaa kädellään käytävän päähän, jossa on leveä ovi.

Hernekeitto ja näkkileipä saa oloni kylläiseksi. Ilmeisesti ruokala on paikka, jossa kaikki juoruavat toisistaan. En nimittäin välty oudoksuvilta katseilta, mutten myöskään suurikokoisen ja kaljun naisen riisuvalta katseelta. Nainen huomaa tuijotukseni ja lipaisee kielellään ylähuultaan iskien silmää. Käännän katseeni sellitoveriini joka istuu pöydän toisella puolen. Hän kumartuu puoleeni ja kertoo kuinka kalju nainen on raiskannut muita naisia kun on ollut vapaalla jalalla. Koetan näyttää siltä, ettei ilmeenikään värähdä, mutta se on mahdotonta. Sellitoverini nyökkää merkiksi, että huomasi kuvotuksen tunteeni.
"Eikä siinä vielä kaikki", hän kuiskaa ja hymyilee vilauttaen kaunista hammasrivistöään. Hetken päästä nousemme pöydästä tarjottimet käsissämme ja poistumme takaisin selliin.

Iltamyöhällä kun vartija on käynyt viimeisen kerran tarkistamassa sellimme, istumme alasängyssä keskustellen entisistä suhteistamme. Nainen on kokenut useita suhteita, joissa hän on ollut tyytymätön. Jotenkin puheenaihe vaihtuu traagisista suhteista vällyjen välissä tapahtuvaan suhteiden piristysruiskeeseen. Yhtäkkiä hän pamauttaa olleensa prostituoitu ja alkaa kertoa parhaasta hoidostaan. Minun tulee kuuma hänen kertoessaan kiihkeästä yöstään epätoivoisen yhdeksäntoistavuotiaan kanssa. Hän ummistaa silmänsä ja eläytyy rajusti kertomaansa tarinaan. Vedän peiton harteilleni, jotta sellitoverini ei huomaisi että kiihotun herkästi. Ilmeisesti en ollut ainoa, sillä hänen kasvoilleen levisi soma puna. Hän vaikenee ja avaa silmänsä. Sydämeni tykytys hiljenee hieman. Huomaan hänen olevan hengästynyt. Siirtäen katseensa silmistäni paljaana olevaan pohkeeseeni, hän hipaisee pehmeillä sormenpäillään kuumentunutta ihoani. Lasken peiton harteiltani ja ohjaan hiuksia kasvoiltani korvani taa.

Vankilan valot sammuvat, mutta käytävässä olevasta pienestä ikkunasta tuleva kuun valo varmistaa ettei sellimme ole täysin pimeä. Nostan käteni naisen lyhyillä hiuksilla varustetulle takaraivolle ja lasken sitä kohti niskaa. Suu raollaan hän kumartuu lähemmäs kasvojani ja koskettaa huulillaan hennosti suunpieltäni. Painan hänet huulilleni ja suutelemme syvään. Suudelman tyyli ja vaikutus muuttuu hitaasti. Varovaisista ja pehmeistä kosketuksista aggressiiviseen ranskalaiseen suudelmaan. Lasken toisen käteni hänen rintakehälleen, joka kohoilee nopeasti ja jonka pinnalle on kirinyt pieniä hikipisaroita. Hän päästää minusta irti ja ojentaa minut makuulle. Istuen hajareisin vartaloni päälle, hän vetää hiestä kostean paitansa pois ja kumartuu ylleni suudellen minua. Tiedän, että tätä yötä en tule unohtamaan koskaan.

Part 5 : I did the right thing

Olet epäonnistuja.

Ääniltä sulkeutuneet korvani antavat sanojen, elämän äänien tulvahtaa tajuntaani. Äänet rikkovat ajatukseni vapaudesta, olla kahleeton. En ymmärrä, miksi poliisit vievät minua vankeuteen, tein aivan oikein. Hän sai kärsiä. Voi, kuinka tunsinkaan adrenaliinin pulppuavan suonissani, hengästyn pelkästä muistikuvasta. Nostan suunpieliä ja koetan saada hymyn kasvoilleni. Kasvojeni pienet lihakset ahkeroivat, en ole hymyillyt aidosti pitkiin aikoihin. Nyt tiedän, kuinka hyvältä se tuntuu. Hymyni hyytyy poliisin avatessa auton oven. Hän tokaisee jotain minulle, en hievahdakaan. Vierähtää tovi poliisin käskyjä sivuuttaessa, kunnes tämä tarttuu käsivarteeni. Hänen vetäessä minua autosta, tartun toisella kädellä auton ovesta kiinni. Roteva poliisi kun on, ei tämän nokka kauan tuhise saada minut autosta. Otteeni kirpoaa, parahdan, räpiköin. Poliisi painaa minut maahan ja kolmas osapuoli juoksee rakennuksesta kantaen jotakin. Poliisi kiittää tätä ja pujottaa jotakin pääni läpi hänen samalla istuessa päälläni.

Pakkopaidan hihnat kiristävät ylävartaloani. Mies kävelee pamppua heristäen vieressäni ja vilkuilen selleihin. Käytävä on pitkä ja ankea, saatan nähdä seinien kaatuvan päälleni. Kurkkuuni ilmestyy katkera pala, mitä pidemmälle kuljemme, sitä suuremmaksi se paisuu. Ahdistus kouraisee sisintäni. Tuntuu kuin käytävä ei loppuisi koskaan, selli toisensa jälkeen painun henkisesti kasaan. Se livahtaa vahingossa äänihuuliltani, käytävän läpi kaikuva huuto jota koristaa vuotavat kyynelkanavat.
"Hiljaa", vanginvartija mörähtää ja tuuppaa minua. Tulemme käytävän viimeisen oven kohdalle. Ovi näyttää erilaiselta, se näyttää paksulta, eikä siinä ole kaltereita. Vartija avaa oven ja huoneen todellinen tarkoitus paljastuu minulle.

En tiedä, onko aamu vai ilta. En tiedä, millainen sää on. En tiedä, mitä muut vangit puuhaavat. Mutta tiedän, että olen eristyssellissä. Tiedän olevani huoneessa, jossa pahamaisimmat rikolliset ovat lojuneet viimeiset päivänsä. Istun yksin nurkassa. En kuule puhetta, elämän ääniä. Korviani särkevä hiljaisuus on kammottava. Säpsähdän pienintäkin ääntä, vaikka se lähtisi minusta. En uskalla hengittää. Oven pieni luukku aukeaa ja sisään huoneeseen tähyilee silmäpari.
"Tervetuloa takaisin", silmäparin omistaja sanoo. Hämmennyn. Tukeva nainen astuu sisään mukanaan purkit ja piikit. En pääse perääntymään, olenhan kauimmaisessa nurkassa ovesta. Nainen tallustaa eteeni ja kyykistyy ojentaen pilleriä.
"Tää on sitä samaa, mitä viimeksi. Et taida muistaa? Viimeksi istuit vanhempien murhasta, mutta pääsit pakenemaan. Nyt me pidetään sulla pakkopaitaa koko ajan, jottei tilanne toistu", nainen selittää iloisella, mutta matalalla äänellään. Hän työntää pillerin kurkkuuni ja kaataa vettä perään. Olen tukehtua veteen ja lääkkeeseen.
"Mielenterveyttä on ylläpidettävä, vaikka sitten lääkkeillä", nainen sanoo ja poistuu. Suuhuni jää karvas maku lääkkeestä, mutten välitä siitä miettiessäni miksen muista edellistä vankilareissuani.

On yö, luulisin. Päässäni pyörii pidättäessäni hengitystäni ja varoen päästämästä ääniä. Olen miettinyt koko kuvitteellisen illan vanhempieni murhaa. Muistan vain viimeiset sanani heille. Muistan kivun nuoruudessani, sen kuinka vanhempani arvostelivat minua. Olin heille pohjasakkaa, he toivoivat minun kuolevan. Muistan, kuinka he kerran lähettivät minut kävelemään yksin rautatielle. Menin sen sijaan salaiseen piilopaikkaani rautatien lähelle leikkimään. Huomasin junan menevän ohi, eikä sen kuljettaja säästellyt vauhdissa. Kuljettaja ei olisi nähnyt minua ja jos olisi, ei hän olisi ehtinyt pysäyttää junaa. Huokaisen. Asetun kyljelleni lattialle makaamaan. En voi unohtaa, etteivät vanhempani halunneet minua. Olen unohtanut, kuinka kostin sen heille. Mutta muistan peilikirkkaasti viimeisen lauseeni jonka omistin heille.
"Myös vihatut ovat ihmisiä".

Part 4 : Almost free

Huomaat ajattelevasi vain sitä iltaa.. Sitä iltaa, kun yritit surmata jonkun. Tappamisen halu saa sinut kiivaaksi, pistät vastaan hänelle. Kuulet hänen puhuvan puhelimeen sinusta. Hän sanoo sinua mielisairaaksi. Hänen valheensa eivät enää satuta sinua. Eivät nyt, eivät koskaan. Tarvitset enää vain hyvän suunnitelman.

Herään sohvalta aikaisin aamulla. En ole saanut nukuttua kuukausiin tapahtuneen jälkeen. Nousen istumaan ja otan pompulan sohvapöydän reunalta pujottaen sen hiuksiini. Astelen hiljaa makuuhuoneeseen ja riisun itseni. Katselen vaatekaapin sisältöä ja valitsen sieltä pehmeät collegehousut ja topin. Kuulen peiton kahinaa takaani, mutten kiinnitä siihen huomiota. Hän tarraa minuun kiinni ja repii sänkyyn. Juuri valitsemani vaatteet tipahtavat lattialle. Hän näykkii vartaloani ja vetää peiton yllemme. Tiedän hänen aikeensa, mutta parin kuukauden salilla käyntien ansiosta pääsen hänen altaan. Nostan vaatteet lattialta ja lukitsen itseni kylpyhuoneeseen.
"Ei kelpaa enää, vai?!" hän huutaa samalla jyskyttäen ovea. Pukeudun rauhassa ääntäkään päästämättä. Ehostan itseäni peilin edessä ja huomaan partakoneen terän kimmeltävän lavuaarin reunalla.

Avaan kylpyhuoneen oven pitäen katseeni lattiassa. Tunnen ilmavirran ja saan pysäytettyä hänen nyrkkinsä ennen sen ja poskeni kohtaamista. Hänen hämmentyessä näytän toisessa kädessäni olevaa terää. Hän vetää nyrkkinsä pois kädestäni ja kävelee hitaasti taaksepäin minun seuratessa häntä.
"Et sä pystyis siihen", hän ivaa. En sano mitään. Hän istuu sohvan käsinojalle kasvot yhä minuun päin. Ojennan terää hänen kaulalleen.
"Sä oot tappanu mua kauan. Sun potkut ja lyönnit saa mussa enemmän aikaan henkisiä kuin fyysisiä vammoja. Sä et tajua mitä sä oot tehny. Sä vielä panet sitä naista, kun mä en enää anna sulle. Jos mä tappaisin itteni, niin sä kosisit sitä ja siitä naisesta tulis samanlainen kun mä. Mutta mä en tapa itteeni. Nyt kun mä tapan sut, niin mä saan estettyä sua tekemästä siitä naisesta samanlaista kun minä", selitän henkeä vetämättä. Hän tarraa käteeni ja repii terän kädestäni heittäen sen sohvan alle. Tartun hänen kurkkuunsa kuristaen minkä pystyn.

Olemme lattialla tappelemassa. Hän hakkaa minua ja minä yritän estää. Potkaisen häntä jalkoväliin useamman kerran ja hän kellahtaa kyljelleen lattialle pidellen sukukalleuksiaan. Juoksen keittiöön ja etsin puukon kaapista. Palatessani olohuoneeseen puukko kädessäni, huomaan hänen paenneen parvekkeelle. Aavistan, että hän kuvittelee etten satuttaisi häntä naapureiden nähden. Kävelen hänen taakseen ja piilotan puukon selkäni taakse. Kosken hänen paidatonta selkää kämmenelläni. Hän kääntyy hitaasti katsoen minua silmiin. Alan itkeä ja sujautan puukon vaivihkaa housunkaulukseeni. Lähestyn häntä ja lasken pääni hänen olkapäälleen. Valutan pari kyyneltä samalla kietoen käteni hänen ympärilleen.

Hän on nostanut kasvoni pidellen leuastani kiinni. Valutan toisen käteni selkäni taakse tavoitellen puukkoa. Vien huuliani lähemmäs hänen omiaan. Hän painaa itseään kovemmin minua vasten ja uppoutuu suutelemaan minua. Pidän silmäni auki odottaen hänen avaavan silmänsä, enkä suutele häntä takaisin. Hän raottaa luomiaan ja huomaa minun olevan silmät auki. Hän vetäytyy hieman kauemmas. Hänen kysyvä katse riittää. Vedän puukon housunkauluksesta ja upotan sen hänen rintaansa. Kyyneleet kostuttavat hänen silmänsä ja hänen hengityksensä pysähtyy. Suukotan hänen huuliaan ja lasken hänet parvekkeen lattialle. Vedän puukon irti hänen rinnastaan.

En ole uskaltanut koskea häneen puoleen tuntiin. Parveke on hänen viimeinen lepopaikkansa. Hörppään kahvia ja katselen olohuoneen nojatuolista parvekkeelle. Jotenkin kuvittelen, että hän nousisi siitä ja heittäisi kahvikuppini seinään ja huutaisi minulle. Juon loput kahvit kupista samalla kävellessäni tiskikoneelle. Juuri kun laitan tiskikoneen luukkua kiinni, kuuluu sireenin ääni. Hetkessä oveani jyskytetään.
"Avatkaa, poliisi!" kuuluu oven takaa. Lamaannun täysin. Tipahdan keittiön lattialle istumaan. Painan kasvoni polviini ja pitelen päätäni. Kuulen kuinka ovi murretaan auki ja useampi poliisi tunkeutuu asuntoon. Yhden askeleet johtavat parvekkeelle. Perästä tulee ensihoitajia. Kuulen askeleet keittiössä.

"Kuka tämän teki?" kuuluu matala ääni. Hän toistaa kysymyksen, en hievahdakaan. Hän poistuu keittiöstä ja selittää toiselle poliisille jotakin, jota en kuule. Kaksi käsiparia tarraavat käsivarsistani ja nostavat minut ylös. Huudan, että he päästäisivät minut, mutta se ei auta. He raahaavat minut poliisiautoon. Toinen heistä lukitsee ovet ja huomaan kun ruumisauto saapuu kerrostalon eteen. Nukahdan poliisiautoon.

Part 3 : I will get my revenge

Kuukausia saat kuulla jokaviikkoisia ääniä. Ne eivät hetkauta sinua, osasit odottaa niitä. Saat iskuja kirjaimellisesti vasten kasvoja kun et tottele, tai kuuntele. Alat haaveilla vapaudesta jonka tulet saamaan. Muttet saa sitä, ellet toimi. Tarvitset iskuja, tarvitset verta, tuskaa, parahduksia ja avunhuutoja. Pääset pian raapaisemaan väkivallan kuorta, koskettamaan pelottomuuden ja vallan laavaa.

Istun parvekkeen kaiteella, silmissäni pyörii. Nauran ääneen, jota en ole tehnyt vuosiin. Johtuen kaltereista ja vanginvartijasta. Elämäni loukusta. Nyt olen löytänyt piristyksen elämääni. Keinun sivuttain ja puhun öiselle taivaalle.
"Tiedätkö, musta ei oo tuntunu ikinä likimainkaan tälle", virkan sammaltavat sanani. Heilautan pulloa toisessa kädessäni ja tuon sen suulleni. Kallistun taaksepäin ja horjahdan. Tipahdan kaiteelta kovalle sementille. Kuulen pullon menevän rikki. Nousen istumaan pidellen päätäni ja onnekseni huomaan, että olen kaiteen tällä puolella. Piristykseni kuoli, se on pulujen tallottavana viisi kerrosta tästä alaspäin. Näytän kuulle keskisormea ja konttaan sisälle. Ennen pitkää sammun sohvalle kuin rikkinäinen katulamppu.

Herään aamuyöstä, kellohan oli vasta kuusi illalla kun sammuin sohvalle, ja nousen ottamaan särkylääkettä. Huomaan makuuhuoneen oven olevan raollaan ja näen hänet nukkumassa. Hiivin ovelle, aikomukseni on laittaa ovi kiinni, mutta huomaan jotain muutakin. Naisen hänen vierellään. Hiivin sängyn sille puolen ja nostan tyynyn lattialta. Yksinäinen viskipullo hänen yöpöydällään, typötyhjänä. Heräisiköhän hän? Katson tyynyä ja puristan sen reunoja kynsilläni. Pidän tyynyä naisen kasvojen yläpuolella. Nostan toisen jalkani sängylle ja nojaan sen varaan. Runnon tyynyn naisen kasvoille ja istun hänen käsiensä päälle. Pidän tyynyä paikallaan, en päästä irti, en varmasti. Naisen jalat sätkivät, tyynyn alta kuuluu vaimeaa huutoa.

Eihän nainen minulle mitään ollut tehnyt, hän ei edes tiedä että olen yhdessä hänen panopupunsa kanssa. Nostan tyynyn ja suljen silmäni.
"Mitä sä teet?!" kuuluu hengästynyt huuto. Nousen sängystä silmät yhä kiinni ja esitän unissakävelijää. Kuulen kuinka nainen kerää vaatteensa pukee ne ylleen. Avaan silmäni hänen nähden ja esitän hämmentynyttä.
"Miten mä tässä oon?" kysyn yrittäen lisätä toden tuntua esitykseeni. Nainen pudistaa päätään ja häipyy ovet paukkuen.

Hän nukkuu yhä. Päässäni jyskyttää krapula. Kävelen sohvalle ja istahdan miettimään. Kallistun kyljelleni ja käperryn vetäen lattialta peiton ylleni.
Miten saatoin tehdä niin?
Miten saatoin yrittää tappaa jonkun?
Sehän tuntuu aivan...


...Ihanalta.