Part 4 : Almost free

Huomaat ajattelevasi vain sitä iltaa.. Sitä iltaa, kun yritit surmata jonkun. Tappamisen halu saa sinut kiivaaksi, pistät vastaan hänelle. Kuulet hänen puhuvan puhelimeen sinusta. Hän sanoo sinua mielisairaaksi. Hänen valheensa eivät enää satuta sinua. Eivät nyt, eivät koskaan. Tarvitset enää vain hyvän suunnitelman.

Herään sohvalta aikaisin aamulla. En ole saanut nukuttua kuukausiin tapahtuneen jälkeen. Nousen istumaan ja otan pompulan sohvapöydän reunalta pujottaen sen hiuksiini. Astelen hiljaa makuuhuoneeseen ja riisun itseni. Katselen vaatekaapin sisältöä ja valitsen sieltä pehmeät collegehousut ja topin. Kuulen peiton kahinaa takaani, mutten kiinnitä siihen huomiota. Hän tarraa minuun kiinni ja repii sänkyyn. Juuri valitsemani vaatteet tipahtavat lattialle. Hän näykkii vartaloani ja vetää peiton yllemme. Tiedän hänen aikeensa, mutta parin kuukauden salilla käyntien ansiosta pääsen hänen altaan. Nostan vaatteet lattialta ja lukitsen itseni kylpyhuoneeseen.
"Ei kelpaa enää, vai?!" hän huutaa samalla jyskyttäen ovea. Pukeudun rauhassa ääntäkään päästämättä. Ehostan itseäni peilin edessä ja huomaan partakoneen terän kimmeltävän lavuaarin reunalla.

Avaan kylpyhuoneen oven pitäen katseeni lattiassa. Tunnen ilmavirran ja saan pysäytettyä hänen nyrkkinsä ennen sen ja poskeni kohtaamista. Hänen hämmentyessä näytän toisessa kädessäni olevaa terää. Hän vetää nyrkkinsä pois kädestäni ja kävelee hitaasti taaksepäin minun seuratessa häntä.
"Et sä pystyis siihen", hän ivaa. En sano mitään. Hän istuu sohvan käsinojalle kasvot yhä minuun päin. Ojennan terää hänen kaulalleen.
"Sä oot tappanu mua kauan. Sun potkut ja lyönnit saa mussa enemmän aikaan henkisiä kuin fyysisiä vammoja. Sä et tajua mitä sä oot tehny. Sä vielä panet sitä naista, kun mä en enää anna sulle. Jos mä tappaisin itteni, niin sä kosisit sitä ja siitä naisesta tulis samanlainen kun mä. Mutta mä en tapa itteeni. Nyt kun mä tapan sut, niin mä saan estettyä sua tekemästä siitä naisesta samanlaista kun minä", selitän henkeä vetämättä. Hän tarraa käteeni ja repii terän kädestäni heittäen sen sohvan alle. Tartun hänen kurkkuunsa kuristaen minkä pystyn.

Olemme lattialla tappelemassa. Hän hakkaa minua ja minä yritän estää. Potkaisen häntä jalkoväliin useamman kerran ja hän kellahtaa kyljelleen lattialle pidellen sukukalleuksiaan. Juoksen keittiöön ja etsin puukon kaapista. Palatessani olohuoneeseen puukko kädessäni, huomaan hänen paenneen parvekkeelle. Aavistan, että hän kuvittelee etten satuttaisi häntä naapureiden nähden. Kävelen hänen taakseen ja piilotan puukon selkäni taakse. Kosken hänen paidatonta selkää kämmenelläni. Hän kääntyy hitaasti katsoen minua silmiin. Alan itkeä ja sujautan puukon vaivihkaa housunkaulukseeni. Lähestyn häntä ja lasken pääni hänen olkapäälleen. Valutan pari kyyneltä samalla kietoen käteni hänen ympärilleen.

Hän on nostanut kasvoni pidellen leuastani kiinni. Valutan toisen käteni selkäni taakse tavoitellen puukkoa. Vien huuliani lähemmäs hänen omiaan. Hän painaa itseään kovemmin minua vasten ja uppoutuu suutelemaan minua. Pidän silmäni auki odottaen hänen avaavan silmänsä, enkä suutele häntä takaisin. Hän raottaa luomiaan ja huomaa minun olevan silmät auki. Hän vetäytyy hieman kauemmas. Hänen kysyvä katse riittää. Vedän puukon housunkauluksesta ja upotan sen hänen rintaansa. Kyyneleet kostuttavat hänen silmänsä ja hänen hengityksensä pysähtyy. Suukotan hänen huuliaan ja lasken hänet parvekkeen lattialle. Vedän puukon irti hänen rinnastaan.

En ole uskaltanut koskea häneen puoleen tuntiin. Parveke on hänen viimeinen lepopaikkansa. Hörppään kahvia ja katselen olohuoneen nojatuolista parvekkeelle. Jotenkin kuvittelen, että hän nousisi siitä ja heittäisi kahvikuppini seinään ja huutaisi minulle. Juon loput kahvit kupista samalla kävellessäni tiskikoneelle. Juuri kun laitan tiskikoneen luukkua kiinni, kuuluu sireenin ääni. Hetkessä oveani jyskytetään.
"Avatkaa, poliisi!" kuuluu oven takaa. Lamaannun täysin. Tipahdan keittiön lattialle istumaan. Painan kasvoni polviini ja pitelen päätäni. Kuulen kuinka ovi murretaan auki ja useampi poliisi tunkeutuu asuntoon. Yhden askeleet johtavat parvekkeelle. Perästä tulee ensihoitajia. Kuulen askeleet keittiössä.

"Kuka tämän teki?" kuuluu matala ääni. Hän toistaa kysymyksen, en hievahdakaan. Hän poistuu keittiöstä ja selittää toiselle poliisille jotakin, jota en kuule. Kaksi käsiparia tarraavat käsivarsistani ja nostavat minut ylös. Huudan, että he päästäisivät minut, mutta se ei auta. He raahaavat minut poliisiautoon. Toinen heistä lukitsee ovet ja huomaan kun ruumisauto saapuu kerrostalon eteen. Nukahdan poliisiautoon.

Part 3 : I will get my revenge

Kuukausia saat kuulla jokaviikkoisia ääniä. Ne eivät hetkauta sinua, osasit odottaa niitä. Saat iskuja kirjaimellisesti vasten kasvoja kun et tottele, tai kuuntele. Alat haaveilla vapaudesta jonka tulet saamaan. Muttet saa sitä, ellet toimi. Tarvitset iskuja, tarvitset verta, tuskaa, parahduksia ja avunhuutoja. Pääset pian raapaisemaan väkivallan kuorta, koskettamaan pelottomuuden ja vallan laavaa.

Istun parvekkeen kaiteella, silmissäni pyörii. Nauran ääneen, jota en ole tehnyt vuosiin. Johtuen kaltereista ja vanginvartijasta. Elämäni loukusta. Nyt olen löytänyt piristyksen elämääni. Keinun sivuttain ja puhun öiselle taivaalle.
"Tiedätkö, musta ei oo tuntunu ikinä likimainkaan tälle", virkan sammaltavat sanani. Heilautan pulloa toisessa kädessäni ja tuon sen suulleni. Kallistun taaksepäin ja horjahdan. Tipahdan kaiteelta kovalle sementille. Kuulen pullon menevän rikki. Nousen istumaan pidellen päätäni ja onnekseni huomaan, että olen kaiteen tällä puolella. Piristykseni kuoli, se on pulujen tallottavana viisi kerrosta tästä alaspäin. Näytän kuulle keskisormea ja konttaan sisälle. Ennen pitkää sammun sohvalle kuin rikkinäinen katulamppu.

Herään aamuyöstä, kellohan oli vasta kuusi illalla kun sammuin sohvalle, ja nousen ottamaan särkylääkettä. Huomaan makuuhuoneen oven olevan raollaan ja näen hänet nukkumassa. Hiivin ovelle, aikomukseni on laittaa ovi kiinni, mutta huomaan jotain muutakin. Naisen hänen vierellään. Hiivin sängyn sille puolen ja nostan tyynyn lattialta. Yksinäinen viskipullo hänen yöpöydällään, typötyhjänä. Heräisiköhän hän? Katson tyynyä ja puristan sen reunoja kynsilläni. Pidän tyynyä naisen kasvojen yläpuolella. Nostan toisen jalkani sängylle ja nojaan sen varaan. Runnon tyynyn naisen kasvoille ja istun hänen käsiensä päälle. Pidän tyynyä paikallaan, en päästä irti, en varmasti. Naisen jalat sätkivät, tyynyn alta kuuluu vaimeaa huutoa.

Eihän nainen minulle mitään ollut tehnyt, hän ei edes tiedä että olen yhdessä hänen panopupunsa kanssa. Nostan tyynyn ja suljen silmäni.
"Mitä sä teet?!" kuuluu hengästynyt huuto. Nousen sängystä silmät yhä kiinni ja esitän unissakävelijää. Kuulen kuinka nainen kerää vaatteensa pukee ne ylleen. Avaan silmäni hänen nähden ja esitän hämmentynyttä.
"Miten mä tässä oon?" kysyn yrittäen lisätä toden tuntua esitykseeni. Nainen pudistaa päätään ja häipyy ovet paukkuen.

Hän nukkuu yhä. Päässäni jyskyttää krapula. Kävelen sohvalle ja istahdan miettimään. Kallistun kyljelleni ja käperryn vetäen lattialta peiton ylleni.
Miten saatoin tehdä niin?
Miten saatoin yrittää tappaa jonkun?
Sehän tuntuu aivan...


...Ihanalta.

Part 2 : Why did you do that to me?

Nukut rauhaisaa unta. Lämmin peitto hiostaa, sinun on kuuma. Koetat ottaa peiton päältäsi, muttet onnistu. Et saa liikutettua käsiäsi. Avaat turvonneet silmäsi, katsot ympärillesi. Sinulta menee hetki tajuta. Tätä sinä pelkäsit. Tätä sinä et halunnut. Teit virheen, tämä on syytäsi.

Nostan päätäni vaivalloisesti. Särky vihloo takaraivoani, valo pistelee silmiäni. En muista eilisiltaa. Yritän nousta istumaan, mutten voi. Käteni on sidottu sängynpäätyyn, koetan koukistaa jalkoja. Nekin on sidottu. Riuhdon käsiäni irti ja huudan. Hän avaa huoneen oven ja istuu sängynreunalle selkä minuun päin.
"Mä oon oottanu tätä hetkee niin kauan. Siitä asti kun muutettiin yhteen. Oon aina halunnu olla se, joka määrää. Nyt mä määrään. Oot mun vallassa", hän puhuu käheällä äänellä vilkaisematta minuun. Hän sytyttää tupakan ja sauhuttelee sen lähes loppuun. Hän naurahtaa
"Et taida muistaa eilisestä paljookaan? Hyvä vaan. Voisin muuten kertoo, mutta se olis mun periaatteen vastaista". Hämmennyn, sillä en muista yhtikäs mitään. Muistan vain istuneeni sängylle, en muuta.

Käännyttyään minuun päin, hän riuhtaisee peiton yltäni, kohdistaa kuuman tupakanjäännöksen kaulaani ja painaa sitä ihoani vasten. Huudan kivusta, mutta hän painaa kätensä suuni eteen. Katson häntä silmiin. Hänen silmänsä punottavat ja pupillit ovat laajentuneet. Hän on humalassa, miksen huomannut sitä hänen äänestään? Yritän rimpuilla hänen otteestaan. Hän nostaa tumpin hetkeksi ja kohdistaa sen kylkeeni ja painaa sen iholleni, kovemmin kuin hetki sitten. En ymmärrä häntä enää, tiedän tehneeni väärin. Ummistan silmäni ja vaiennan ääneni.

Hän makaa pää vatsaani vasten.
"Miks sä teet tän mulle?" kysyn hiljaa. Hän ei vastaa, alkoholi on tehnyt tehtävänsä. Olen väsynyt, enkä voi nukkua. En saa unta. Ravistelen vartaloani jotta hän heräisi. Alan luopua toivosta. Yhtäkkiä hän nousee istumaan, vapauttaa minut ja laahustaa pois huoneesta katsomatta minuun. Hieron ranteitani, loukkasin ne riuhtoessani itseäni irti. Olen ymmälläni tapahtuneesta, mitään näin outoa ei ole koskaan tapahtunut. Nousen varoen sängystä ja siirryn makuuhuoneen vieressä olevaan vessaan. Lasken kylmää vettä lavuaariin. Havahdun katsomaan tuota kiiltävää taulua lavuaarin yllä. Taulussa on nainen, hänen ihollaan on yhä polttavat arvet ja kasvojen oikean silmän ympärillä on jo hieman häivyttynyt mustelma. Naisen mustat hiukset harottavat vähän joka suuntaan. Silmäpussit kuvastavat naisen stressiä ja jokapäiväistä pelkoa. Paljaissa hartioissa on naarmuja monista pakoyrityksistä. Hieron silmiäni, taulu on peili. Nainen peilissä olen minä.

Painelen kylmään veteen kastetulla pyyhkeellä palovammojani. Istun tukevasti vessanpöntön kannen päällä katsellen seinää. Sen vanhat ja hauraat vaaleansiniset laatat ovat kopioita toisistaan. Kahdessa laatassa on halkeamia. Koetan toisella kädellä kuhmua takaraivossani, kyllä. Muistan sen yhä. Jos joku ei tietäisi että laatat todellakin ovat hauraita, hän luulisi niihin osuneen pään omistajan kuolleen. Tässä minä yhä istun, elossa. En ymmärrä, miksei hän vain tapa minua, jos hänen on kerran pakko tyydyttää väkivaltaiset halunsa. Kuulen kuinka joku koputtaa oveen. Hän avaa oven vierailijalle. Naisen ääni tervehtii, äänestä heijastuu toveruus häntä kohtaan. Ovi sulkeutuu ja naisen korkokengät kopsahtavat lattiaan, ilmeisesti tämän riisuessa ne.

Käännyn ja lasken lämmintä vettä kylpyammeeseen.
"Onko vessassa joku?" naisen vaimea ääni värähtää. Hän väittää naiselle minun olevan hänen siskonsa.
"Hänestä ei kannata välittää", hän sanoo. Lukitsen kylpyhuoneen oven ja lasken vaatteet hiljaa lattialle. Astun varoen ammeeseen ja keskityn ääniin olohuoneessa. Kuulen nahkasohvan narahtavan, he istuutuvat. Narina ei lopu, vaatteiden kankaat kahisevat toisiaan vasten. Vetoketjun ääni. Upotan korvani veden pinnan alle, en halua kuulla enempää. Minun on päästävä pois täältä.
On päästävä.

Part 1 : Can't love him anymore. Or can I?

Raskas hengityksesi rikkoo yön äänettömyyden. Tuuli kantaa askeleitasi, jotka hidastuvat hetki hetkeltä. Kipu vihloo jo väsyneitä jalkojasi. Et saa lopettaa, juokse. Juokse, vaikka tiedätkin että hän saa sinut kiinni. Voit puijata häntä, mutta ennen pitkää kuolema laskee valkean lakanan kasvoillesi ja kertoo aikasi tulleen.
Jalkasi eivät tunnu yhtä raskailta kuin synti jonka teit. Tieto ei helpota, kompastut pelkoosi.

Makaan tiellä selkä kohti taivasta. Vesi tunkeutuu leningin läpi iholleni. Säpsähdän ja nostan katseeni. Tilanne olisi sama kuin sokealla, en näe eteeni, niin pimeäksi on syksy yön tehnyt. Jalkojani pakottaa, ne ovat maitohapoilla. En jaksaisi enää. Pian silmissäni kirkastuu. Nostan yläruumistani ja katson taakseni. Auton valot häikäisevät, suljen silmäni toivoen tämän olevan unta. Auto hidastaa ja lopulta pysähtyy, avaan silmäni. Tämä ei ole unta, minun on päästävä pakoon. Yritän nousta, mutta kauhusta kankeana oleva vartaloni ei tottele. Joku astuu ulos autosta, veden ja hiekan sekoitus pakenee hänen jalkojensa alta. Askeleet saavat sydämeni hakkaamaan entistä kovemmin, yritän yhä nousta. Paniikki saa suolaisia kyyneleitä valumaan kasvojani pitkin kylmään maahan.

Joku vetää minut ylös maasta. Parahdan kivusta, tunnen tuon väkivaltaisen otteen omistajan. Nyt olisi viimeinen mahdollisuus paeta, joskin se on hyvin pieni. Hän nostaa minut autoa vasten, pitää leningistäni kiinni.
"Vitun huora", hän huutaa ja lyö minua. Hänen avoin kämmen vasten kasvojani vahingoittaa, niin että toinen poskeni on turta. Hän avaa auton oven ja työntää minut takapenkille. Käperryn penkille ja suljen silmäni.

Näin on käynyt ennenkin. Hän löytää minut juttelemasta toisen miehen kanssa, hakkaa minut, lähden karkuun, hän löytää minut ja lyö kerran, kaksi, vie kotiin. Tällä kertaa ymmärsin hänen raivonsa. Olin lähtenyt hänen luotaan, muutin ystäväni luokse. Olin vihasta ja surusta niin turta, että miespuolinen ystäväni lohdutti minua. Takerruin häneen ja pian löysin itseni treffeiltä hänen kanssaan. Pian olimme hänen asunnollaan, tajuan sen nyt. Tajuan, miksi minua lyödään. Aamulla treffien jälkeen poikaystäväni löysi ystäväni asunnon ja jäimme kiinni. Olimme sängyssä, hän repi minut kotiin. Pieksi ja raiskasi minut, kysyi että sitäkö halusin.

Makaan liikkumatta takapenkillä kasvot selkänojaa vasten. Hän ajaa ylinopeutta. Huutaa minulle. Nousen istumaan ja katson tielle. Huomaan puukon toisella etupenkillä, hätkähdän.
"Anteeks", sanon hänen huudon sekaan. Hän vaikenee. Jalkojani aristaa, istun huterasti auton penkillä. Saavumme kerrostalon pihaan. Kodin, jos sitä siksi voi sanoa. Hän nousee autosta ja jättää puukon autoon, aivan kuin tietäisi etten aio enää paeta. Enhän minä voinut. Nousen autosta ja kävelen sisään kerrostaloon. Rappukäytävässä vanha nainen mutisee, että miksen eroa poikaystävästäni. En vastaa, vaan jatkan asuntoomme.

Makaan kylpyammeessa. Ajattelen pääni puhki. Haluaisin kaiken olevan hyvin. Upottaudun veden pinnan alle ja pidätän hengitystäni. Kuulen kuinka hän tulee kylpyhuoneeseen. Hän upottaa kätensä veteen, ottaa kaulastani kiinni ja nostaa minut veden alta.
"Ootko hullu?" hän huudahtaa. Avaan silmäni ja hengitän. Huomaan hänellä vain pyyhkeen vyötäisillään. Hän laskee pyyhkeen ja laskeutuu ammeeseen polvilleen. Hän kumartuu ylleni ja suutelee minua. En haluaisi, en nyt. Hän tarraa rintaani ja suutelee kaulaani. Hän huohottaa, en kestä tätä. Pian hän onkin jo rakastelemassa kanssani, saamatta vastakaikua tosin.

Hän pesee itsensä ja nousee ammeesta. Jään ammeeseen, jossa on puolet vähemmän vettä, kuin aikaisemmin. Huokaisen ja pesen itseni. Lasken loput vedet ammeesta ja kiedon pyyhkeen ympärilleni. Kävelen olohuoneeseen, hän katsoo aikuisviihdettä. Kävelen television edestä makuuhuoneeseen. Puen ylleni vain vähän pidemmän yöpaidan, nimittäin hän kuitenkin haluaa pian uudestaan. En koskaan kieltäydy, vaikken nautikaan rakastelustamme.
Kuinka voisin nauttia?
Kuinka voisin kieltäytyä?
Rakastanhan häntä.

Vai rakastanko?


Kommentit kuulostaisi kivalta :)