Part 6 : Connection

On kulunut kolme päivää eristyksessä. Äänet päässäni ovat kadonneet, mutta sen sijaan koen näköharhoja. Kenties minut yritetään parantaa lääkityksellä. En koe olevani sairas, olen vain kostanut minua satuttaneille ihmisille. Eihän siinä ole mitään väärää.

Selliin saapuu kaksi vartijaa, he kertovat minun pääsevän tavalliseen selliin. Käteni ja kylkeni ovat hellänä kireästä pakkopaidasta, eikä kipu hellitä vartijoiden nostaessa minut käsivarsista seisomaan. Tuntuu kuin opettelisin uudelleen kävelemään, sillä en ole juurikaan liikkunut eristyksessä. Miehet taluttavat minut viereiseen selliin, jossa istuu nainen repaleisissa vaatteissaan. Sellin ovi aukeaa ja minut työnnetään sisään samalla kun miehet ottavat pakkopaitaa yltäni. Äkkiä istunkin luultavimmin minun ikäistä naista vastapäätä parin neliön sellissä.
"Tulit eristyksestä, vai?" nainen kysyy pitkän hiljaisuuden jälkeen. Nyökkään hieman ja yritän kysyä kadonneella äänelläni naisen syytä olla vankilassa. Hän myöntää, ettei haluaisi puhua siitä, mutta kertoo kuitenkin syyn.

"Kyllä mäkin tolla eristyksessä olin sillon. Tyypit baarissa katto mua monttu auki, kun kävelin sisään karjuen kurkku suorana verisessä pyjamassa. En mä sillon tajunnu, että olin tappanu mun pomon ja yritin heti kuristaa sitä baarimikkoa kun se kyseli mitä on tapahtunu. Joku asiakas kuitenkin sai soitettua poliisille ilman että huomasin mitään", hän selittää katsoen koko ajan harmailla silmillään syvälle minun silmiini. Siirryn hänen viereensä istumaan, hänestä huokuu lämpöä. Alan kertoa omaa tarinaani, aloittaen lapsuudesta. Seuraan tarkasti naisen eleitä selityksieni seasta. Hän näyttää kuuntelevan tarkasti ja hakee katsettani jos katson muualle. Keskustelemme vaikka kuinka kauan. Tielle kuitenkin tulee häiriötekijä, sellien tarkastaja. Hiljennymme ja nainen nousee sellin ovelle seisomaan. Nousen hänen viereensä. Sellin ovi aukeaa ja astumme käytävään siksi aikaa, kun vartija tarkastaa sellin.
"Hyvä, voitte mennä syömään", roteva harmaaseen kauluspaitaan pukeutunut mies mörähtää ja osoittaa kädellään käytävän päähän, jossa on leveä ovi.

Hernekeitto ja näkkileipä saa oloni kylläiseksi. Ilmeisesti ruokala on paikka, jossa kaikki juoruavat toisistaan. En nimittäin välty oudoksuvilta katseilta, mutten myöskään suurikokoisen ja kaljun naisen riisuvalta katseelta. Nainen huomaa tuijotukseni ja lipaisee kielellään ylähuultaan iskien silmää. Käännän katseeni sellitoveriini joka istuu pöydän toisella puolen. Hän kumartuu puoleeni ja kertoo kuinka kalju nainen on raiskannut muita naisia kun on ollut vapaalla jalalla. Koetan näyttää siltä, ettei ilmeenikään värähdä, mutta se on mahdotonta. Sellitoverini nyökkää merkiksi, että huomasi kuvotuksen tunteeni.
"Eikä siinä vielä kaikki", hän kuiskaa ja hymyilee vilauttaen kaunista hammasrivistöään. Hetken päästä nousemme pöydästä tarjottimet käsissämme ja poistumme takaisin selliin.

Iltamyöhällä kun vartija on käynyt viimeisen kerran tarkistamassa sellimme, istumme alasängyssä keskustellen entisistä suhteistamme. Nainen on kokenut useita suhteita, joissa hän on ollut tyytymätön. Jotenkin puheenaihe vaihtuu traagisista suhteista vällyjen välissä tapahtuvaan suhteiden piristysruiskeeseen. Yhtäkkiä hän pamauttaa olleensa prostituoitu ja alkaa kertoa parhaasta hoidostaan. Minun tulee kuuma hänen kertoessaan kiihkeästä yöstään epätoivoisen yhdeksäntoistavuotiaan kanssa. Hän ummistaa silmänsä ja eläytyy rajusti kertomaansa tarinaan. Vedän peiton harteilleni, jotta sellitoverini ei huomaisi että kiihotun herkästi. Ilmeisesti en ollut ainoa, sillä hänen kasvoilleen levisi soma puna. Hän vaikenee ja avaa silmänsä. Sydämeni tykytys hiljenee hieman. Huomaan hänen olevan hengästynyt. Siirtäen katseensa silmistäni paljaana olevaan pohkeeseeni, hän hipaisee pehmeillä sormenpäillään kuumentunutta ihoani. Lasken peiton harteiltani ja ohjaan hiuksia kasvoiltani korvani taa.

Vankilan valot sammuvat, mutta käytävässä olevasta pienestä ikkunasta tuleva kuun valo varmistaa ettei sellimme ole täysin pimeä. Nostan käteni naisen lyhyillä hiuksilla varustetulle takaraivolle ja lasken sitä kohti niskaa. Suu raollaan hän kumartuu lähemmäs kasvojani ja koskettaa huulillaan hennosti suunpieltäni. Painan hänet huulilleni ja suutelemme syvään. Suudelman tyyli ja vaikutus muuttuu hitaasti. Varovaisista ja pehmeistä kosketuksista aggressiiviseen ranskalaiseen suudelmaan. Lasken toisen käteni hänen rintakehälleen, joka kohoilee nopeasti ja jonka pinnalle on kirinyt pieniä hikipisaroita. Hän päästää minusta irti ja ojentaa minut makuulle. Istuen hajareisin vartaloni päälle, hän vetää hiestä kostean paitansa pois ja kumartuu ylleni suudellen minua. Tiedän, että tätä yötä en tule unohtamaan koskaan.

Part 5 : I did the right thing

Olet epäonnistuja.

Ääniltä sulkeutuneet korvani antavat sanojen, elämän äänien tulvahtaa tajuntaani. Äänet rikkovat ajatukseni vapaudesta, olla kahleeton. En ymmärrä, miksi poliisit vievät minua vankeuteen, tein aivan oikein. Hän sai kärsiä. Voi, kuinka tunsinkaan adrenaliinin pulppuavan suonissani, hengästyn pelkästä muistikuvasta. Nostan suunpieliä ja koetan saada hymyn kasvoilleni. Kasvojeni pienet lihakset ahkeroivat, en ole hymyillyt aidosti pitkiin aikoihin. Nyt tiedän, kuinka hyvältä se tuntuu. Hymyni hyytyy poliisin avatessa auton oven. Hän tokaisee jotain minulle, en hievahdakaan. Vierähtää tovi poliisin käskyjä sivuuttaessa, kunnes tämä tarttuu käsivarteeni. Hänen vetäessä minua autosta, tartun toisella kädellä auton ovesta kiinni. Roteva poliisi kun on, ei tämän nokka kauan tuhise saada minut autosta. Otteeni kirpoaa, parahdan, räpiköin. Poliisi painaa minut maahan ja kolmas osapuoli juoksee rakennuksesta kantaen jotakin. Poliisi kiittää tätä ja pujottaa jotakin pääni läpi hänen samalla istuessa päälläni.

Pakkopaidan hihnat kiristävät ylävartaloani. Mies kävelee pamppua heristäen vieressäni ja vilkuilen selleihin. Käytävä on pitkä ja ankea, saatan nähdä seinien kaatuvan päälleni. Kurkkuuni ilmestyy katkera pala, mitä pidemmälle kuljemme, sitä suuremmaksi se paisuu. Ahdistus kouraisee sisintäni. Tuntuu kuin käytävä ei loppuisi koskaan, selli toisensa jälkeen painun henkisesti kasaan. Se livahtaa vahingossa äänihuuliltani, käytävän läpi kaikuva huuto jota koristaa vuotavat kyynelkanavat.
"Hiljaa", vanginvartija mörähtää ja tuuppaa minua. Tulemme käytävän viimeisen oven kohdalle. Ovi näyttää erilaiselta, se näyttää paksulta, eikä siinä ole kaltereita. Vartija avaa oven ja huoneen todellinen tarkoitus paljastuu minulle.

En tiedä, onko aamu vai ilta. En tiedä, millainen sää on. En tiedä, mitä muut vangit puuhaavat. Mutta tiedän, että olen eristyssellissä. Tiedän olevani huoneessa, jossa pahamaisimmat rikolliset ovat lojuneet viimeiset päivänsä. Istun yksin nurkassa. En kuule puhetta, elämän ääniä. Korviani särkevä hiljaisuus on kammottava. Säpsähdän pienintäkin ääntä, vaikka se lähtisi minusta. En uskalla hengittää. Oven pieni luukku aukeaa ja sisään huoneeseen tähyilee silmäpari.
"Tervetuloa takaisin", silmäparin omistaja sanoo. Hämmennyn. Tukeva nainen astuu sisään mukanaan purkit ja piikit. En pääse perääntymään, olenhan kauimmaisessa nurkassa ovesta. Nainen tallustaa eteeni ja kyykistyy ojentaen pilleriä.
"Tää on sitä samaa, mitä viimeksi. Et taida muistaa? Viimeksi istuit vanhempien murhasta, mutta pääsit pakenemaan. Nyt me pidetään sulla pakkopaitaa koko ajan, jottei tilanne toistu", nainen selittää iloisella, mutta matalalla äänellään. Hän työntää pillerin kurkkuuni ja kaataa vettä perään. Olen tukehtua veteen ja lääkkeeseen.
"Mielenterveyttä on ylläpidettävä, vaikka sitten lääkkeillä", nainen sanoo ja poistuu. Suuhuni jää karvas maku lääkkeestä, mutten välitä siitä miettiessäni miksen muista edellistä vankilareissuani.

On yö, luulisin. Päässäni pyörii pidättäessäni hengitystäni ja varoen päästämästä ääniä. Olen miettinyt koko kuvitteellisen illan vanhempieni murhaa. Muistan vain viimeiset sanani heille. Muistan kivun nuoruudessani, sen kuinka vanhempani arvostelivat minua. Olin heille pohjasakkaa, he toivoivat minun kuolevan. Muistan, kuinka he kerran lähettivät minut kävelemään yksin rautatielle. Menin sen sijaan salaiseen piilopaikkaani rautatien lähelle leikkimään. Huomasin junan menevän ohi, eikä sen kuljettaja säästellyt vauhdissa. Kuljettaja ei olisi nähnyt minua ja jos olisi, ei hän olisi ehtinyt pysäyttää junaa. Huokaisen. Asetun kyljelleni lattialle makaamaan. En voi unohtaa, etteivät vanhempani halunneet minua. Olen unohtanut, kuinka kostin sen heille. Mutta muistan peilikirkkaasti viimeisen lauseeni jonka omistin heille.
"Myös vihatut ovat ihmisiä".