sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Part 6 : Connection

On kulunut kolme päivää eristyksessä. Äänet päässäni ovat kadonneet, mutta sen sijaan koen näköharhoja. Kenties minut yritetään parantaa lääkityksellä. En koe olevani sairas, olen vain kostanut minua satuttaneille ihmisille. Eihän siinä ole mitään väärää.

Selliin saapuu kaksi vartijaa, he kertovat minun pääsevän tavalliseen selliin. Käteni ja kylkeni ovat hellänä kireästä pakkopaidasta, eikä kipu hellitä vartijoiden nostaessa minut käsivarsista seisomaan. Tuntuu kuin opettelisin uudelleen kävelemään, sillä en ole juurikaan liikkunut eristyksessä. Miehet taluttavat minut viereiseen selliin, jossa istuu nainen repaleisissa vaatteissaan. Sellin ovi aukeaa ja minut työnnetään sisään samalla kun miehet ottavat pakkopaitaa yltäni. Äkkiä istunkin luultavimmin minun ikäistä naista vastapäätä parin neliön sellissä.
"Tulit eristyksestä, vai?" nainen kysyy pitkän hiljaisuuden jälkeen. Nyökkään hieman ja yritän kysyä kadonneella äänelläni naisen syytä olla vankilassa. Hän myöntää, ettei haluaisi puhua siitä, mutta kertoo kuitenkin syyn.

"Kyllä mäkin tolla eristyksessä olin sillon. Tyypit baarissa katto mua monttu auki, kun kävelin sisään karjuen kurkku suorana verisessä pyjamassa. En mä sillon tajunnu, että olin tappanu mun pomon ja yritin heti kuristaa sitä baarimikkoa kun se kyseli mitä on tapahtunu. Joku asiakas kuitenkin sai soitettua poliisille ilman että huomasin mitään", hän selittää katsoen koko ajan harmailla silmillään syvälle minun silmiini. Siirryn hänen viereensä istumaan, hänestä huokuu lämpöä. Alan kertoa omaa tarinaani, aloittaen lapsuudesta. Seuraan tarkasti naisen eleitä selityksieni seasta. Hän näyttää kuuntelevan tarkasti ja hakee katsettani jos katson muualle. Keskustelemme vaikka kuinka kauan. Tielle kuitenkin tulee häiriötekijä, sellien tarkastaja. Hiljennymme ja nainen nousee sellin ovelle seisomaan. Nousen hänen viereensä. Sellin ovi aukeaa ja astumme käytävään siksi aikaa, kun vartija tarkastaa sellin.
"Hyvä, voitte mennä syömään", roteva harmaaseen kauluspaitaan pukeutunut mies mörähtää ja osoittaa kädellään käytävän päähän, jossa on leveä ovi.

Hernekeitto ja näkkileipä saa oloni kylläiseksi. Ilmeisesti ruokala on paikka, jossa kaikki juoruavat toisistaan. En nimittäin välty oudoksuvilta katseilta, mutten myöskään suurikokoisen ja kaljun naisen riisuvalta katseelta. Nainen huomaa tuijotukseni ja lipaisee kielellään ylähuultaan iskien silmää. Käännän katseeni sellitoveriini joka istuu pöydän toisella puolen. Hän kumartuu puoleeni ja kertoo kuinka kalju nainen on raiskannut muita naisia kun on ollut vapaalla jalalla. Koetan näyttää siltä, ettei ilmeenikään värähdä, mutta se on mahdotonta. Sellitoverini nyökkää merkiksi, että huomasi kuvotuksen tunteeni.
"Eikä siinä vielä kaikki", hän kuiskaa ja hymyilee vilauttaen kaunista hammasrivistöään. Hetken päästä nousemme pöydästä tarjottimet käsissämme ja poistumme takaisin selliin.

Iltamyöhällä kun vartija on käynyt viimeisen kerran tarkistamassa sellimme, istumme alasängyssä keskustellen entisistä suhteistamme. Nainen on kokenut useita suhteita, joissa hän on ollut tyytymätön. Jotenkin puheenaihe vaihtuu traagisista suhteista vällyjen välissä tapahtuvaan suhteiden piristysruiskeeseen. Yhtäkkiä hän pamauttaa olleensa prostituoitu ja alkaa kertoa parhaasta hoidostaan. Minun tulee kuuma hänen kertoessaan kiihkeästä yöstään epätoivoisen yhdeksäntoistavuotiaan kanssa. Hän ummistaa silmänsä ja eläytyy rajusti kertomaansa tarinaan. Vedän peiton harteilleni, jotta sellitoverini ei huomaisi että kiihotun herkästi. Ilmeisesti en ollut ainoa, sillä hänen kasvoilleen levisi soma puna. Hän vaikenee ja avaa silmänsä. Sydämeni tykytys hiljenee hieman. Huomaan hänen olevan hengästynyt. Siirtäen katseensa silmistäni paljaana olevaan pohkeeseeni, hän hipaisee pehmeillä sormenpäillään kuumentunutta ihoani. Lasken peiton harteiltani ja ohjaan hiuksia kasvoiltani korvani taa.

Vankilan valot sammuvat, mutta käytävässä olevasta pienestä ikkunasta tuleva kuun valo varmistaa ettei sellimme ole täysin pimeä. Nostan käteni naisen lyhyillä hiuksilla varustetulle takaraivolle ja lasken sitä kohti niskaa. Suu raollaan hän kumartuu lähemmäs kasvojani ja koskettaa huulillaan hennosti suunpieltäni. Painan hänet huulilleni ja suutelemme syvään. Suudelman tyyli ja vaikutus muuttuu hitaasti. Varovaisista ja pehmeistä kosketuksista aggressiiviseen ranskalaiseen suudelmaan. Lasken toisen käteni hänen rintakehälleen, joka kohoilee nopeasti ja jonka pinnalle on kirinyt pieniä hikipisaroita. Hän päästää minusta irti ja ojentaa minut makuulle. Istuen hajareisin vartaloni päälle, hän vetää hiestä kostean paitansa pois ja kumartuu ylleni suudellen minua. Tiedän, että tätä yötä en tule unohtamaan koskaan.

9 kommenttia:

  1. Edelleenkin tosi sujuvaa kerrontaa. Juoni eteni ehkä vähän turhan nopeasti, mutta kertoohan tarinasi epätasapainoisista ihmisistä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi. Kyllä, nopeasti etenee, enkä saanut sitä mitenkään tasoitettua. Onpahan sitten varaa parantaa.

    VastaaPoista
  3. apua, en oo lukenu aiempia osia (niitä ilmeisesti on?), mut tää on ihana. rehellistä, hieman synkkää, inhimillistä, selkeetä tekstiä, tykkään. ehkä toi suutelukohtaus tuli vähän yllättäen ja melko "primitiivisenä", en tiiä sitten onko se hyvä vai huono: tavallaa se on epärealistista. tavallaa sillee tosi hyvä, koska en ite tykkää mistää lässynlääpussailusta, koska ihminen on seksuaalinen eläin ja kiihottuessaan käyttäytyy sen mukasesti, piste. :D

    - cherry

    VastaaPoista
  4. Kiitos cherryllekin ihanan pitkästä kommentista!
    Muitakin osia tosiaan on ja on tulossa.
    Minäkään en varsinaisesti pidä lässynlääpussailusta, mutta ajattelin sellaisen tähänkin tarinaan lätkäistä, sillä jotkut voivat pitää siitä ja se tuo ehkä uusia piirteitä tarinaan.

    VastaaPoista
  5. joo, kyllä lässynlääpussailu on oikeissa tilanteissa hyvä, mut siis tykkäsin tosta särmästä ku kirjotit ton kohtauksen tommoseksi intohimoseksi, ei semmoseksi ujoksi pikku pusutteluksi :D

    VastaaPoista
  6. Hei tää on hyvÄ!! Jatka tätä hettiii :>

    VastaaPoista
  7. Yks ongelma vaan on. Siis oliks ne molemmat sellityypit naisia?

    VastaaPoista
  8. Kannattaisiko lukea tarkemmin, ettei tarvitsisi kysellä?

    Kyllä, molemmat ovat naisia, kuten tekstistä selviää.

    VastaaPoista