Part 8 : Losing control

Tukahdutat itsesi, ämmä. 

Heijaan vartaloani edestakaisin. Viiltävä kipu ohimossa saa kroppani tärisemään ja hikoilemaan. Painan jalkojani kovemmin rintaani vasten roikottaen päätäni kaulani ojentuessa kaarelle, saatan tuntea kuinka aataminomena litistyy kireän ihoni voimasta. Hikipisara valuu otsaltani ja tipahtaa jo muutenkin kostealle lakanalle. Huomaan hengittäväni kovaäänisesti ja nostan pääni avaten silmäni samalla kun nielaisen. Vartija kävelee sellini ohi ja koetan käyttäytyä mahdollisimman normaalisti. En saa tärinää loppumaan. Oikeastaan oloni on virkeämpi kuin aikoihin, tuntuu kuin päässäni kulkisi veri joka on ollut kauan estyneenä virtaamaan sinne asti. Ajatukseni kulkee, en ole enää sumun peitossa, tajuan mitä tapahtuu. Aatteeni ovat kirkkaita ja selviä.

Olen ollut pari viikkoa syömättä lääkkeitäni. Nielaisen pillerit normaaliin tapaan, mutten juo vettä lainkaan. Kun olen alueella, jossa ei ole muita, työnnän sormet kurkkuuni, pysäytän pillereiden matkan mahalaukkuuni ja yökkään ne lattialle. Ne eivät ehdi pitkälle ruokatorvesta ilman vettä. Sen jälkeen noukin ne ja piilotan varmaan talteen, kerrossängyn jalan alle. Huokaisen ja nousen täristen jaloittelemaan. Vaikka rastatyttö osoittaakin kiinnostusta minua kohtaan, olen silti yksinäinen. Keskustelen kymmenien ihmisien kanssa päivittäin, mutten uskalla päästää ketään lähelleni. Pelkään minua satutettavan jälleen, jos olen yhtään läheisempi kenenkään kanssa. Jokainen minua satuttanut on päässyt liian helpolla. Kaikki heistä olisi ansainnut rangaistuksen, ei pääsyä ongelmista. Kadun tekosiani, sehän on selvää, mutten voi kuvitella että olisin antanut asioiden olla. Nyt kun tarkemmin ajattelen, olisin kiduttanut heitä.

Sellien ovet avautuvat ja on aika viettää aikaa muiden vankien kanssa. Ennen kuin pääsen yhteistilaan, huomaan erään vartijoista kaatavan rastatytön lattialle ja laittaen tälle käsiraudat. Yksi asia lääkkeiden mukana on kadonnut, harkintakykyni. Juoksen pitkin askelein päin vartijaa, joka kaatuu kyljelleen. Rastatyttö nousee vaikean näköisesti lattialta ja pinkoo nopeaan juoksuun väistellen vartijoita jotka yrittävät ottaa tätä kiinni. Allani oleva mies kääntyy selälleen yrittäen pitää käsistäni kiinni. Pian huomaankin hakkaavani miestä, nyrkkini rusentavat hieman kasvojen luita, rystyseni aukeavat ja vuotavat verta. Tunnen adrenaliinin jälleen veressäni, alan karjua hampaideni välistä vetäen huulet niiden edestä. Huomaan kahden miehen kantaen rastatyttöä käsivarsista tämän rimpuillessa ja kieltäytyessä kävelemään. Nousen miehen yltä ja lähden kohti tuttuani retuuttavia vartijoita. En ehdi pitkällekään, kun huomaamattani silmilleni suihkutetaan pippurisumutetta ja minut kampataan maahan vatsalleni.

Olen eristyksessä. Tällä kertaa pakkopaita vedettiin entistä tiukemmalle, ylävartaloani särkee. Säryn lisäksi en näe vieläkään kunnolla, silmistäni valuu vettä. En voi edes pyyhkiä silmiäni, kirvely on sietämätön. Joku astuu huoneeseen, en erota onko tämä mies vai nainen. Huomaan raajan kurottavan olkapäälleni, se painaa minut kyljelleen lattialle. Hahmo ei tullut yksin, näen jalat noin kymmenen sentin päässä silmistäni. Edessäni oleva hahmo painaa pääni lattiaan kiinni ja toinen heistä istuu päälleni painaen kättäni kylkeäni vasten. Tunnen piikin tunkeutuvan ihoni läpi ja kuinka sisälleni laitetaan jälleen ainetta, joka ei sinne kuulu.
"Pitäisköhän tätä vähän kurittaa", miesääni päälläni sanoo toiselle, joka nousee laittamaan oven kiinni. Näköni sumenee entisestään, mutta huomaan ettei raajani tottele minua. En pysty liikkumaan. Päältäni noustaan, mutta huomaan hahmojen yhä olevan huoneessa. En erota enää mitään, minun on pakko sulkea silmäni. Kuulen jonkun vetävän terävästi henkeä hampaidensa välistä ja jonkin halkovan ilmavirtaa. Se jokin iskee vatsaani, vartaloni kouristuu. Kipu on sietämätön, muttei ole mitään verrattuna seuraaviin iskuihin.

Raotan silmiäni, ne eivät aukea kunnolla. Näen kuitenkin selvästi, huone ei ole kauttaaltaan valkea niinkuin sen kuuluisi olla. Näen verta, paljon verta. Hievahdan hieman, se laukaisee kivun koko kropassani. Se saa minut voimaan pahoin, nousen vaivalloisesti istumaan. Alavartaloni on paljas, housuni ovat parin metrin päässä minusta. Huono vointini pahenee, sylkäisen lattialle. Lisää verta. Hivuttaudun huoneen puhtaimpaan nurkkaan, vartalostani jää verijana. Menetin ilmeisesti tajuntani, joka kiihotti vartijoita sen verran, että edes jompikumpi raiskasi minut. Vartaloani särkee kauttaaltaan, ummistan silmäni. Kuulen oven avautuvan ja jonkin tipahtavan lattialle. Matalaääninen nainen huutaa apua. Koetan avata silmäni, mutta päässäni pimenee tyystin. En tiedä mitä minulle tehdään, mitä tapahtuu. Sen tiedän, etten ole suojassa vaaralta. En nyt, enkä koskaan.