Part 9 : First day of difference

Pistävän puhdas haju riistää minulta pimeän rauhan. Silmäluomeni tuntuvat raskailta ja rähmäisiltä, aivan kuin olisin nukkunut viikon. Nostan käden silmäluomelleni hieroakseni silmän kerrallaan auki. Jokin kuitenkin nipistää kämmenselkääni ja joudun pinnistämään silmäni auki ilman auttavaa kättä. Kirkas ja valkea huone laukaisee silmien kautta päänsäryn, kurtistelen kulmiani yrittäen kesyttää silmäni valolle. Hetken räpyttelyn jälkeen huomaan olevani jossain aivan muualla kuin eristyksessä. Nousen istumaan, huomaan letkuja sängyn ja minun ympärilläni. Revin tippaletkun irti kämmenselästäni ja kaksi suuni kautta menevää letkua. Yskien ja yökkien saan letkut pois sisältäni, veden valuessa poskiani pitkin leualleni ja siitä epäilyttävästi sairaalakaavulta muistuttavalle asulleni. Päässäni pyörii hieman, eikä se helpota noustuani sängystä pois. Joudun ottamaan seinästä tukea ja auon silmiäni yrittäen pysyä tajuissani. Hengitän syvään, se tosin sattuu johtuen pois repimistäni letkuista, jotka ilmeisesti vahingoittivat kudosta. Huoneen seinällä on ikkuna, koetan hoiperrellen päästä sen luo. Horjahdan kuitenkin sairaalasängyn vierellä olevalle tuolille. Istun siinä tovin jos toisenkin selvitellen päätäni. Vilkaisen päällä olevaa televisiota huoneen vastapäisellä seinällä, on uutisten aika. Hämmennys valtaa pääkoppani, kun päivän uutisotsikoissa lukee vartijoiden pahoinpidelleen vangin lähellä sijaitsevassa vankilassa. En jää katselemaan televisiota, tartun tuolin selkänojasta kiinni ja heitän sen ikkunan läpi. Lasinsirpaleet lentävät alas toisesta kerroksesta.

Tuuli tarttuu asuuni ja paljastaa vartaloni lähes kokonaan, alusvaatteeni peittävät onneksi alueet joita en haluaisikaan esitellä. Seison varpaillani ikkunalaudalla, sen alla on puskia ja pari puuta. Paloportaat sijaitsevat liian kaukana minusta, joudun siis hyppäämään. Laskeudun istumaan ikkunalaudalle, käännän ja valutan itseni roikkumaan käsieni varassa. Heilutan vartaloani kauemmas seinästä ja päästän irti. Sydämeni lyö yhden ylimääräisen kerran, vaikkei toisesta kerroksesta olekaan kovin pitkä matka maahan. Osun maahan hieman kolhien itseäni pensaisiin ja puuhun. Istun maassa miettien mihin seuraavaksi. Tällä asulla herätän huomiota enemmän kuin kirkkaisiin väreihin sonnustautunut paraati myrskyn keskellä. Nousen pensaiden keskeltä ja katselen ympärilleni, josko kaduilla ei kulkisi paljoa ihmisiä. Pari jalankulkijaa ja muutama auto ovat huomaamani liikenne tässä minulle tuntemattomassa kaupungissa. Lähden kevyesti hölkkäämään ja silmä tarkkana haen paikkaa, josta voisin saada vaatteita työtä vastaan. Kymmenisen minuutin jälkeen saavun paikalliselle ränsistyneelle kapakalle. Astun varoen sisään tiu'un kilahtaessa.

Istun baarijakkaralla tiskin edessä odottaen baarimikon tulevan kohdalleni. Tiskin edessä istuu pari juoppoa ja parin erillisen pöydän ääressä istuu surumielisen näköisiä miehiä. Yllättävän paljon asiakkaita vaikka on keskipäivä. Baarimikko katsoo minua varuillaan ja kysyy mitä haluan. Kerron tarvitsevani vaatteita ja voivani tehdä töitä niiden eteen. Risupartainen ja kaljamahainen baarimikko kutsuu kuivettuneen näköisen naisen ja kertoo tälle asiani. Tummat silmäpussit omaava alipainoinen nainen mussuttaa purukumia suu auki ja pyytää minut takahuoneeseen.
"Sä saat lainata täältä mitä kuteita vaan ja ehostaa ittees peilin edessä niin kauan kun vaan haluat, kunhan sit tarjoilet näille lusmuille mitä ne haluaa. Annat niiden sit kans kouria jos ne haluaa, sulla kun näyttää tota kurvia olevan", nainen kertoo narisevalla äänellään yskien välillä räkäisesti ja voivotellen tupakkayskäänsä. Nainen jättää minut yksin huoneeseen. Löydän mukavat, mutta asianmukaiset vaatteet. Harjaan hiukseni tarkasti ja kiedon ne nutturalle. Ne ovatkin yllättävän puhtaan oloiset, kenties joku hoitaja on niitä pessyt sinä aikana kun olen ollut tajuttomana. Laitan myös hieman ripsiväriä, jotten näyttäisi aivan nuupahtaneelta. Pyyhkäisen vielä pari hiusta kasvoiltani ja olen valmis.

Saan pienen essun jonka solmin lanteilleni, kuten toinen nainenkin on tehnyt. Nainen ja baarimikko selittävät kaiken tehtäviini kuuluvat asiat. Huomaan strippitangon kapakan toisessa osassa ja kysyn siitä.
"Iltasin täällä stripataan, jos ei saada strippareita, ei saada asiakkaita. Eli jotkut tarjoilijatkin joutuu välillä viihdyttämään näitä miehiä. Mut sun ei tartte jos et halua, ainakaan vielä ei tarvii. Täksi illaksi on tulossa pari tanssijaa. Voidaan sun työvuoron päätyttyä tehdä työsopimuskin, tänne kun ei kovin moni halua töihin, niin ei tässä tarvita mitään suosituksia tai haastatteluja", baarimikko selittää ja rapsuttaa välillä kaljamahaansa. Hän näyttää lempeältä risupartansa keskellä. Nyökkään ja levitän suutani pieneen hymyyn. Baariin astuu uusi asiakas ja työt alkavat. Mies istuu ikkunan lähellä sijaitsevan pöydän ääreen, otan tiskiltä vihon tapaisen ja kuulakärkikynän ja kävelen reippaasti miehen luo.
"Tuoppi", matalaääninen mies tokaisee ennen kuin ehdin kysyä mitään.
"Ja tuleeko muuta?" kysyn kirjattuani yhden yksinäisen kaljan ylös. Mies nostaa katseensa pöydästä ja katselee minua.
"Oot uus täällä", hän sanoo. Nyökkään nopeasti ja katson miestä silmiin. Hän sanoo ettei tarvitse muuta. Käyn pyytämässä baarimikolta tuopin ja vien sen miehelle samalla ottaen maksun vastaan.

Asiakkaat lisääntyvät iltaa kohden. Olen juuri tarjoilemassa pariskunnalle, kun huomaan kahden poliisin astelevan kohti baaria. Tarraan työtoveriani käsivarresta ja vedän hänet mukanani baarimikon luo.
"Jos noi poliisit kysyy mua, te ette oo nähnykään mua", kuiskaan ja poistun nopeasti takahuoneeseen. Jätän oven raolleen, jotta kuulisin keskustelun. Kuulen baarimikon pyytävän poliiseja jättämään asiakkaat rauhaan ja kysymään tältä jos on asiaa. Poliisit kertovat etsivän sairaalasta paennutta vankia, joka oli sairaalassa pahoinpidellyksi tulemisen vuoksi. He sanovat vangin olevan mielisairas murhaaja ja käskevät varomaan vankia. Baarimikko kertoo ymmärtävänsä ja pyytää poliiseja poistumaan, jotteivät he aiheuta sekasortoa kapakassa. Valmistaudun henkisesti kohtaamaan työtoverini, se tulee olemaan haasteellista. Astelen varoen takahuoneesta. Baarimikko katsoo minua hetken ilmekään värähtämättä.
"No, tehdäänkö se työsopimus?" hän kysyy kovaan ääneen ja hymyilee. Häkellyn ja nyökkään hymyillen aidommin kuin koskaan.

Istumme takahuoneessa täyttämässä papereita. Kerron yhteystietoni, tosin puhelinnumero ja osoite jää epäselväksi. Toivon hartaasti etteivät poliisit saa työsopimusta käsiinsä, siten he löytävät minut ja vangitsevat baarimikon poliisille valehtelusta.
"Sä voit yöpyä täällä, sulla on aikaa nukkua kolmesta kuuteen, ellet sitten nuku korvatulppien kera sillon kun täällä on vielä porukkaa. Ruokailemassa voit käydä tossa naapurikuppilassa", mies kertoo rauhallisesti samalla laittaen papereita kansioon. En voi uskoa, että olen vapaa jälleen. Joudun pelkäämään poliiseja alituiseen, en halua takaisin vankilaan.
"Ootko sä valmis joutumaan vankilaan jos mut löydetään täältä?" kysyn hiljaa mieheltä.
"Jaa-a. Kai se on sitten mentävä jos kutsu käy. Puhumalla selviän sieltä pois alta aikayksikön, mutta sua mä en enää sen jälkeen voi pelastaa", hän sanoo mietittyään hetken ensin. Kiitän miestä ja katselen oven raosta ensimmäisen stripparin lämmittelyä. Huokaisen hieman ja hymyilen. Onnellisuuden tunne huokuu vartaloni jokaisen pienenkin hermon läpi. Baarimikko on lähdössä takahuoneesta takaisin töihin, kun keskeytän hänen matkansa.
"Haluaisin sittenkin tanssia", älähdän istuen tuolilla yrittäen näyttää mahdollisimman viattomalta.

Vatsassani on perhosia. En ole koskaan pitänyt vartalostani ja nyt olen esittelemässä sitä ventovieraille. Ehkei tämä ole hyvä idea, mutta haluan vain pitää hauskaa. Varmistan vielä viimeisen kerran teippien pysyvän paikoillaan, etteivät katsojat näe kaikkea. Katson itseäni peilistä, hiukset on laitettu, kasvot meikattu ja karvat ajeltu. Vaatteet eivät ole aivan tyköistuvat, mutteihän sillä ole väliä, heitän ne pois kuitenkin. Ohjelman vetäjä toivottaa minut tervetulleeksi lavalle. Nousen rappuja kymmenen sentin koroilla ja nuori komean vartalon omaava mies ojentaa auttavan kätensä jotta pääsen ehjin jaloin lavalle. Tartun tankoon ja vedän syvään henkeä. Musiikki alkaa soida. Improvisoin liikkeitä ja yritän olla antamatta liikaa liian nopeasti. En kuitenkaan pidä musiikista, joudun pyytämään uutta kappaletta. Suljen silmäni ja odotan musiikin alkavan. Raskas kitarariffi päästää kappaleen lentoon, minun ei tarvitse miettiä mitä teen tai miten. Lantioni liikkuu sulavasti musiikin tahtiin, pitkät hiukseni heiluvat ja vaatekappale kerrallaan lentää yleisöön. Pyörin tangon ympärillä, tanssin. Tunnen eläväni jälleen. Yleisö hurraa ja vislaa, ilman kosteus saa ihoni kimaltamaan ja käytän sitä hyväkseni. Sivelen ihoa käsillä samalla tanssien. Kappale alkaa olla lopuillaan ja annan kaikkeni. Olen alasti lavalla, pelkät teipit peittämässä alapäätäni ja rintojani. Musiikki loppuu, seison tangon edessä ja nauran hengästyneenä. Nuori mies astuu lavalle ja käskee yleisön antamaan aplodeja. Yhtäkkiä tämä nostaa minut syliinsä ja kantaa pois lavalta, en voi muuta kuin nauraa ja saman tekee hän.
"Kiusataan vähän noita puutteessa olevia ukkoja", hän sanoo kun saavumme takahuoneeseen. Hän kertoo kuuman kylvyn irrottavan teipit helpommin aremmista paikoista. Kiitän miestä ja tämä poistuu takaisin lavalle. Minulla oli hauskaa. Todella hauskaa.